Uusi vuosi lähenee, se tarkoittaa suurimmalle osalle meistä uusia lupauksia, uusia tavotteita ja uusia mahdollisuuksia. Vuoden vaihtuminen on monelle kuin potku persuksille, sillon havahtuu tosiasiaan joko taas on yksi vuosi takana! Viime vuonna tehdyt lupaukset ovat saattaneet jäädä unholaan ennen kesän tuloa tai parhaimmassa tapauksessa niistä on pystytty pitämään kiinni, oltu karkkilakossa, laihdutettu x määrä kiloja, vietetty enemmän aikaa läheisten kanssa..
Lupaukset, joita itse suurimmaksi osaksi kuulen liittyvät terveyteen, urheiluun ja laihtumiseen. Todella hyviä lupauksia ovatkin, mutta usein liian äkkijyrkkiä muutoksia aikaisempaan elämäntapaan nähden. Jos olet päivittäin syönyt jotain pientä herkkua, et ole liikkunut aktiivisesti tai tottunut syömään pikaruokaloissa, oletko heti valmis tiputtamaan kaiken? Hatunnoston ja kunnioituksen arvoinen tavoite ja onnistuessaan todella huippua, mutta muutos vaatii aikaa ja opettelua.
Olen aikaisemminkin sivunnut sesonkilaihdutusta, heidän yksi lempisesongeistaan on kulman takana. Vuodesta toiseen kuntosalit pursuavat alkuvuodesta uutta intoa puhkuvia ihmisiä. Laitteisiin joutuu melkein jonottamaan ja ryhmäliikuntatunneilla tekee tiukkaa. En halua tässä sättiä ketään, on hieno asia että innostus on takaisin ja ihmiset liikkuvat. Miten saisimme sen innostuksen jatkumaan pitemmälle kuin muutaman kuukauden päähän?
Monen odotukset ovat alusta asti liian korkealla. Luullaan, että nytkun käydään kolme kertaa viikossa kuntoilemassa a) voi syödä mitä haluaa & b) vyötärö kutistuu ja sentit häviää. Aluksihan se varmasti onkin näin, sillä kehosta lähtee nesteitä, joten paino voi pudota reippaasti ensimmäisinä viikkoina. Näiden viikkojen jälkeen painonpudotus kuitenkin tasaantuu eikä kiloja karisekkaan samaan tahtiin. Ei huolta! Se on normaalia ja kunhan jatkat samalla tiellä, tulet varmasti näkemään suurempia tuloksia pidemmällä aikavälillä.
Tänä vuonna on tapahtunut melko suuria muutoksia sekä asioita. Menin mieheni kanssa kihloihin, vaihdoin työpaikkaa, sain jatko-opiskelupaikan ja kävin uusinta polvileikkauksessa. Polven kuntoutus on vielä ensi vuonna ja sitäkin seuraavana vuonna mukana jokapäiväisessä tekemisessäni. Kaksi vuotta leikkauksesta on aikaväli, jolla pystyn vaikuttamaan sen vahvistumiseen ja parantumiseen.
Kulunut vuosi on myös henkisesti kasvattanut ja opettanut itsestäni paljon. Olen tyytyväinen vuoteen 2012, mutta 2013 tulee olemaan minun vuoteni! :)
Odotukset uudelle vuodelle ovat korkealla. Ensiasunnon osto, Fitnessmalli-kilpailut ja jatko-opiskelujen aloitus – omia ensi vuoden suurimpia muutoksia. Odotukset ovat siis syystäkin korkealla. Uuden vuoden lupauksia en ole tainnut muutamaan vuoteen oikein tehdä, sillä kesällä 2010 tehty elämäntapamuutos on ollut lupaus koko tulevaisuudelleni, ei sitä tarvitse jokaisena vuonna luvata uudestaan. Tavoitteita kuitenkin aion itselleni asettaa, kirjoittaa ne itselleni ylös ja tehdä asioita niiden eteen.
Tavoitteitani vuodelle 2013 kuuluvat näin:
– Näytän ja kerron tärkeille ihmisille välittäväni, vietän heidän kanssaan myös enemmän aikaa.
– Uskon itseeni enemmän.
– Uskallan ottaa riskejä ja tavoitella pelottavia & uusia asioita.
– Teen asioita, jotka saavat minut lähemmäksi unelmiani.
– Onnistua käsillä seisonnassa.
![]() |
| Tällaisen kuvakollaasin haluan teille postata ensi vuoden aikana. :) |
Te, jotka ehkä tunnistitte itsenne laihdutuksen lupauksista tai ensimmäistä kertaa aloitatte elämäntapamuutosta. Kuljetaan yhdessä tätä matkaa, tavoitteet saattavat olla erilaisia mutta samalla tiellä ollaan. Olen mukana menossa ja tukemassa koko vuoden läpi!
Olisi mukava kuulla teidän menneistä uuden vuoden lupauksista? Onko ne menneet nappiin? Minkälaisia lupauksia/tavotteita aiotte tulevalle vuodelle tehdä?
xxo,
Janina




Jätä kommentti R Peruuta vastaus