Uusi vuosi, uuden alku.
Olen jo pitkään halunnut kokeilla kehonpuhdistusta/detox-kuuria. Tuttuni kokeili sitä muutama kuukausi sitten ja siitä lähtien olen miettinyt sitä päivittäin. Loogisesti sitten päätin kokeilla sitä heti näin vuoden alkuun, saisi kehokin uuden alun.
Punnitsin pitkään vaihtoehtoja, otanko käyttöön detox-aineet, ehkäpä pillerikuuri vai puhdistamalla vielä enemmän ennestäänkin puhdasta ruokavaliota? Suurin kriteerini oli, ettei ruuanmäärää tarvitse vähentää sillä treeneistäni en luopuisi.
Puhuin tästä työpaikallanikin, jospa jollakin olisi kertoa kokemuksia tuotteita kun on kuin pipoja talvipakkasessa. Yksi kollegoista sotten kertoikin käyttäneensä Colonic Plus -kehonpuhdistaja ravintolisää. Hänelle se oli toiminut todella hyvin, moneen otteeseen.
Kyseessä on siis luonnontuote, jonka vaikuttavat aineet ovat nokkonen, voikukka sekä koivunlehti. Tabletin tarkoitus on toimia sekä aineenvaihdunnan ja ruuansulatuksen tukena että suolen toiminnan ja suoliston hyvän bakteerikannan tukena. Poistaa myös ylimääräistä nestettä kehosta. Ei siis laihduttamispilleri, sellaista en kaipaisikaan.
Hinta yhden kuukauden kuurille eli yhdelle purkille on ostopaikasta riippuen 6,80-7,90€. Ei tosiaankaan paljon edes vain kokeilumielellä ostamiselle. Päätin siis kokeilla, nyt on toinen päivä menossa enkä ainakaan suurempia muutoksia koe. Ehkä tässä muutama päivä meneekin että lähtee kunnolla toimimaan. Tuote on muuten laktoositon, gluteeniton sekä hiivaton.
Miksi sitten tällainen yhdistelmä toimisi?
Nokkonen
Monipuolinen elimistöä puhdistava rohdoskasvi. Edistää ruuansulatusta, ylläpitää normaalia suolen toimintaa sekä tukee maksan toimintaa. Todella hyvät ravintoarvot: mm. pii, kalsium, kalium & B-vitamiini)
Voikukka
Munuaisten ja maksan toiminnan tukija. Auttaa ruuansulatusta sekä suolen toimintaa, auttaa nesteiden poistossa. Suositellaan jopa selluliitin vähentämiseen (edistää aineenvaihduntaa).
Koivunlehti
Poistaa ylimääräistä nestettä sekä auttaa hallitsemaan verenpainetta, parantaa ihon kuntoa.
Inuliini
Pitää yllä suoliston hyvää bakteerikantaa.
Persiljanlehti
Vaikuttaa nesteiden poistoo sekä laukaisee lihaskouristuksia.
Kuurin aikana pitää tehostetusti juoda vettä, koska nesteitä myös kehosta reippaasti poistuu.
Tällaisia mietteitä tänään. Pidän teidät ajantasalla miten sujuu ja tuntuuko eroja. Tänään otetaan myös vuoden aloitus kuvat, eli vertailuja varten. Katsotaan uskaltaako niitä julkaista. Jos löytyisi vaikka vertauskuva viime vuodelta. :)
Oletteko te kokeilleet kehonpuhdistus-kuureja? Minkälaisa ja millä tuloksilla?
xxo,
Janina


Jätä kommentti Janina Peruuta vastaus