En ole koskaan ollut iso pikaruuan fani. Tällä hetkellä viimeisestä McDonaldsin hampurilaisesta on kolme vuotta, silloinkin heitin puolessa välissä sen pois – ei maittanut yhtään. Eihän se ihmekään ole, tomaatti taitaa olla ainoa ainesosa joka on tuoretta.
Muistan ala-asteella olleeni ystäväni luona yökylässä, hänen lempipizzansa oli margaritha – juustopizza. Ennen jokaisen palan syöntiä hän taittoi slicen puoliksi ja puristi rasvaa pois. Tilanne on kiintynyt mieleeni, näen sen joka kerta kun kuulen jonkun puhuvan pizzerian pizzasta.
Tykkään kuitenkin itse tekemistä burgereista sekä pizzasta. Tehdään kaikki sämpylöistä ja pohjista alkaen itse. Tavallisen pizzapohjan tekeminen on jo tuttua, sillä teimme muutama vuosi takaperin melko paljon itse pizzaa kunnon täytteillä! Olen kuitenkin pistänyt merkille jo muutamia kuukausia sitten monien kokeilleen kukkakaalista tehtyä pizzapohjaa.
Valkoinen, kimpuista muodostuva, rapsakka vihannes. Rakastan kukkakaalia. Raakana tai paistettuna, salaatissa tai yksinään. Keitettynä en siitä hirveästi välitä, pidän sen luonnollisesta rapeudesta. Pizzapohjan resepti on ollut mielessäni jo pitemmän aikaa, en vain ole hurjan aikaansaava keittiön puolella. Luotan jauhelihaan, tomaattiin ja kurkkuun – ehkä välillä liikaakin.
Muutama päivä sitten ystäväni lähetti kuvan tekemästään pizzasta. Saatattekin arvata kyseessä olleen kukkakaalipohjallinen! Tuo herätti ruokahaluni ja tein päätöksen, että viikonloppuna kokeilisin sitä vihdoin. Näin myös kävi. Muutamia puutoksia meidän keittiövarustuksessa on: meillä ei ole mikroa eikä selkeästi kunnollista blenderiä, sillä se ei riko kuivaa kukkakaalia riittävän pieneksi. Pienten fiksailuiden jälkeen saimme pohjan uuniin, herkullista mutta ei hirmuisen rapeaa. Toisaalta, se ei ainakaan haitannut itseäni eikä Mikoakaan.
Tarvitset:
– 1 keskikokoisen kukkakaalin
– 1 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl jauhoja
– 1 kananmuna
– ripaus suolaa
Lämmitä uuni 225-250 asteeseen. Pese kukkakaali ja leikkaa sen kanta irti. Irrottele ”kimput” ja laita ne blenderiin, murskaten niistä ystäväni sanoin ”lumen kaltaista”.
Laita seos kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä, jotta kukkakaalit pehmentyvät hieman. Kippaa ne kulhoon ja sekoita joukkoon muut ainekset. Kaada seos pellille ja laita uunin ylimmälle tasolle noin 12 minuutiksi tai kunnes kullan ruskea ja rapea.
Ota pohja ulos uunista ja laita valitsemasi täytteet pohjan päälle. Laita pizza takaisin uuniin noin 5 minuutiksi – VALMIS! Tarjoile pizzan vierellä salaattia, mutta kaikista tärkeimpänä: NAUTI!
xxo,
Janina
Alkuperäinen resepti on ystäväni löytämä, instagram-käyttäjältä @bigcitydreamerblog
Wau!
Kuulostaa niin herkulta että taidankin lähteä kaupasta hakemaan tarvikkeita.
Me ollaan pitkään mietitty miten pizzasta saisi terveellisemmän. Tämä oli ensimmäinen houkutteleva ohje!
Vasta löysin sun blogin, mutta jo nyt koukussa ;)
TykkääTykkää
Kiitos Ninni ja tervetuloa? (Voiko noin sanoa? :D) On aivan superhyvää, että helppoa! :) Kerrothan kokemuksiasi kokeilun jälkeen!
TykkääTykkää