GREAT ESCAPE

Keskiviikkona klo 16:04 astuin ulos kouluni ovista viimeisen kerran ennen elokuuta. Edessä olisi enää muutama tunti ennen pitkään odottamaani hetkeä. Matkalle lähtö, pitkä get away. Sellainen reissu, jonka aikana akut latautuvat ja kevään stressit unohtuvat. 

Seuraavien seitsemän viikon aikana tulen näkemään enemmän paikkoja ja kokemaan enemmän kuin pitkään aikaan. Olemme suunnitelleet melkoisesti, mutta jättäneet myös paljon mahdollisuuksia spontaanisuudelle – se on nimittäin yksi matkustuksen parhaista puolista. Going with the flow. 

IMG_2786

Matkamme alkoi torstaina, matkustamalla kevyet 21 tuntia perheeni sekä ystävieni luokse Salt Lake Cityyn. Kyseessä eivät ole verisukulaiseni vaan vaihtovuoden isäntäperheeni, mutta kutsun heitä mom & dad. He ovat kuin toiset vanhempani. Päällimmäinen syy matkustukselle oli ystäväni häät, joita en halunnut missata mistään hinnasta. Häät olivat eilen, kokopäivän kestävä juhla vaatii aivan oman postauksensa! 

Täältä lähtiessämme otamme auton alle ja ajamme coast-to-coast Salt Lake City-San Diego-Miami. Edessä on noin 4000 mailia ajamista. Pitkä matka, mutta sitä upeampi kokemus! Roadtrip Jenkeissä on ollut unelmani noin 15-vuotiaasta asti. Muistan unelmoineeni siitä pitkään. Suunnittelimme sitä useaan otteeseen ystäväni kanssa noihin aikoihin. Nyt matkassani kulkee kihlattuni sekä yksi meidän parhaista ystävistämme. 

IMG_2791

Matkamme antaa myös minulle enemmän aikaa bloggaukselle. Olen innoissani! Sormet syyhyävät kirjoitusideoista! Ainoa hankaluus on suomen kieli, joka tuppaa heikkenemään englanti puhuessa. Toivottavasti tulette silti ymmärtämään mitä yritän sanoa. Heh. 

Olisiko teillä vinkkejä matkallemme? Emme ole suunnittelleet roadtripin kulkua juurikaan, sillä haluamme pitää ovet avoinna, joten kaikki vinkit ovat erittäin tervetulleita!

Miten Suomessa tällä hetkellä menee? Onko siellä kesä jo? 

Bloggauksen lisäksi päivitän useasti päivässä instagramia, josta minut löytää @msbottom. Siellä seuraamalla pääsee tiiviimmin mukaan matkalle! 

Aurinkoista sunnuntaita, muistakaa aurinkorasva!
Terkuin yksi, joka ei muistanut.  

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , ,

4 ajatusta artikkelista “GREAT ESCAPE

  1. katja sanoo:

    Oi vitsi, pidä ihana reissu!! :)
    t, yksi kateellinen, joka unelmoi samanlaisesta reissusta

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Kiitos Katja! Unelmista täytyy tehdä totta kun vain pystyy, niille kun ei välttämättä koskaan tule täydellistä hetkeä toteuttaa. :) Toivottavasti säkin pääset mahdollisimman pian toteuttamaan sen!

      Tykkää

  2. siiri sanoo:

    niiiiiin ihanaa reissua <3 voi vitsit tulee varmasti olemaan upea matka ja unohtumaton kokemus, NAUTI !!

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Yritän nauttia mahdollisimman paljon! Hankaluuksia tuottaa oma menneisyys Jenkki herkkujen kanssa :D Jotenkin alitajuntaisesti pelkää, että se tulee tapahtumaan taas.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: