Kuka meistä ei haluaisi olla terve? Tehdä pieniä valintoja, jotka kohentavat omaa olo ja kropan toimintaa?
Olen itse kovin kokeilunhaluinen ja erittäin utelias. Mikon kanssa löydämme vuorotellen uusia tuotteita ja ruoka-aineita testattavaksi. Kierrellessämme I Love Me -messuilla mieheni halusi pysähtyä SunSpeltin pisteelle, jonka hyllyiltä hän oli bongannut kuivattuja yrttejä, pastaa, jauhoja.. (Miko on melkoinen leipuri kun sille päälle sattuu!) Olin itse aikaisemmin kuullut speltistä vain ohimennen, mutten koskaan ollut kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota. Muistan kyllä äitini kokeilleen spelt-keksejä, jotka olivat hyviä! Messut olivat loppumaisillaan joten saimme pisteelle saavuttua nopeasti huomiota sekä hymyilevän työntekijän seuraamme kertomaan heidän tuotteistaan. Maisteltuamme niin spelttipuuroa kuin kuitulisää jogurtin seassa olimme vakuuttuneita siitä, että tuotteet olisivat ehdottomasti kokeilun arvoisia. Minäkin haluaisin olla yhtä voittamaton kuin Rooman keisarit tai Egyptin faaraoiden armeijat, joiden sanotaan luottaneet speltin voimaan. Nopea varmistus valmentajalta ja kokeiluni voisi alkaa!
Vaihdoin aamuisen kaurapuuroni spelttipuuroon kolmisen viikkoa sitten. Olenko huomannut olotilassani eroa?
Aloitin kokeilun speltti-hiutaleilla, jotka muistuttavat ulkonäöllisesti pieniä kaurahiutaleita. Kaurapuuron mauttomuuteen tottuneena speltti sisältää reilusti makua. Sitä kuvaillaan hieman pähkinäiseksi. Muutaman päivän jälkeen havahduin siihen, että speltti-hiutaleilla sekä speltti-täysjyvämannalla ovat samat ravintoarvot. Ei muutakuin messuneitojen puurosta mallia – aloin sekoittamaan näitä kahta ja löysinkin itselleni parhaimman koostumuksen. Hieman enemmän mannaa kuin hiutaletta ja lautasellinen pehmeää ihanaa on valmis!
Käytin aikaisemmin myös vehnäleseitä, jotka vaihtuivat kertaheitolla speltin kuitulisään. Vehnäleseet toivat itselleni päänvaivaa, sillä ne eivät tahtoneet sekoittua smoothiehini eivätkä puuroonikaan. Jäivät aina hampaiden väliin tai kitalakeen. (Olenko tosi outo?) Tuo kuitulisä on hyvin hienoa jauhoa, joka ei vie aamupala-nautintoa.
Olen aikaisemmin kärsinyt aamuisin liian nopeasti toimivasta vatsasta, mutta speltin kautta se tuntuu rauhoittuneen. En tiedä onko tämä seuraus vaihdoista, mutta vatsa on alkanut toimimaan paremmin. Tuntuu myös, että aamupalan jälkeen nälkä pysyy kurissa hieman pitempään. Jatkan kokeiluani vielä hetken, jonka jälkeen ajattelin palata hetkeksi kauran pariin – haluaisin nimittäin varmistua näistä eroista. Ja onhan meillä vielä 10 kilon kaurahiutale-säkistä jäljellä. Ruokaa ei saa heittää hukkaan! Heh.
Onko speltti teille ennestään tuttu? Oletteko kokeilleet sitä puurona vai mukana kokkauksessa & leipomisessa? Hyvää vai huonoa?
xxo,
Janina
Osa tuotteista saatu yhteistyönä.
Mä ostin speltthiutaleita ja -jauhoja kun tein nokkos-spelttileipiäja sen jälkeen on silloin tällöin tehnyt puuroa tai käyttänyt leivonnassa ja letuissa :)
TykkääTykkää
Oi! Nuo leipäset kuulostavat herkullisilta! :) Speltistä on aika moneksi kun alkaa vaan tekemään ja kokeilemaan!
TykkääTykkää