Rakkaudesta ruokaan ja reissaamiseen

Matkustaminen on parasta mitä tiedän. Se on ainoa asia, johon käyttämällä rahaa, rikastuu. Uusista kulttuureista, ihmisistä, kielistä ja maisemista, vanhoista ja upeista rakennuksista antautuu avoimin mielin ja inspiroituu. Hankalia hetkiä on luonut ainoastaan ruokapaikkojen valinta. Ulkokuori saattaa useastikin pettää ja se hieman nuhjuisen oloinen ravintola saattaakin keskittyä tärkeimpään eli itse ruokaan.

Matkani, Ainon ja Siirin kanssa, Budapestiin oli yhtä ruokavoittoa. Siirryimme onnistumisesta toiseen ja kokeilimme ennakkoluulottomasti. Moni on varmasti tällä hetkellä suunnittelemassa kevään tai kesän reissujaan, joten toivon että näistä ravintolavinkeistä on hyötyä. Sillä minä aion palata näiden ruokien takia takaisin.

CAFE INTENZO, 5/5

Ensimmäinen kosketuksemme Budapestin ruokataivaaseen kävi sattumalta, kun kävelimme nälkäisinä Cafe Intenzoon sisään. Emme osanneet aavistaakkaan kuinka lämmintä, sydämmellistä ja herkullista ruokaa saisimmekaan. Tarjoilijan suomenkielen sanastoa unohtamatta (lue: tuhkakuppi). Tarjolla on perinteistä unkarilaista ruokaa, Goulash-keitosta alkaen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

GOVINDA, 5+/5

Pieni ja piskuinen ravintola, sellainen, jonka moni turisti kiertäisi kaukaa. Karttamme oli ohjannut meidän tähän kadun kulmaan, joten oli vain painettava kahvasta ja kurkata. Itsepalvelu-ravintolan tiskiltä löytyi laaja valikoima vegaanisia ruokalajeja, joista jokainen pystyi rakentamaan mieleisensä yhdistelmän. Henkilökunnan heikohko englanti ei jäänyt palvelun esteeksi vaan saimme jokainen ehkä matkan parhainta ruokaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BUDAPEST BARISTAS, 5/5

Luokseen kutsuvan tyylikäs kahvila. Läppää heittävä barista varmisti meidän viihtymisemme ja rohkaisi minuakin kokeilemaan elämäni ensimmäisen matcha latten! Kahvin seurana täydellisyyttä hipoi tapiokavanukas, mangososeella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

MANNATURAL, 5/5

Myös The Restaurant of Life:ksi kutsuttu kotoisa ravintola tarjoaa kielen mennessään vievää raakaruokaa, jota jokaisen ensikertalaisen kannattaisi syödä. Mix lautaselle saa kaikkea mitä talolla on tarjota, jonka lisäksi tiskiltä saa ostettua extra-herkkuja (suosittelen!). Niin raakaburgerit kuin raakakakkupalatkin ovat laadultaan priimaa eivätkä niiden hinnat hivo pilviä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PATA NEGRA, 10/5

Ravintola, jonka takia olisin nytkin valmis hyppäämään koneeseen ja jättämään kaiken. Budapestin suosituimman tapas-ravintolan suosio ei johdu ainoastaan yllätyksellisistä makuyhdistelmistä vaan hilpeän tunnelman takana on raikas sangria sekä nuorekas ja kaverillinen henkilökunta, joka myös nauratti meitä. Reissumme kallein illallinen, 27€ nassu. Suosittelen varaamaan pöydän, sillä meillä kävi tuuri että pääsimme sisään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

VOSTRO, 4/5

Lauantaiaamun toinen aamiaisemme Gellért-vuorelle kiipeämisen jälkeen. Pieni, mutta niin kotoisa. Tasapainoinen valikoima tarjoaa jokaiselle jotain, fitness-menusta hieman tuhdimpaan. Kahvi, mysli ja munakas olivat täyttävä kombinaatio, jotka antoivat vauhtia viimeisen päivän koitoksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Budapestin reissu osoitti kuinka suuri merkitys ruualla on matkan kokonaisuuteen. Ennen olen saattanut syödä siellä täällä, mutta en enää. Haen, seuraan, kuulostelen ja kyselen – tutkin ennen kuin lähden nälkäisenä tyytymään ihan ok ruokaan.

Miten te syötte reissussa? Etsittekö suosituksia, vai menettekö intuitiolla?

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , ,

6 ajatusta artikkelista “Rakkaudesta ruokaan ja reissaamiseen

  1. Lilja sanoo:

    Me ollaan ainakin Riikan kanssa syöty aina vaan siellä missä on halvinta :——D haha! Mut kannattais kyllä varmaan kattoo myös suosituksia joskus, noi herkut näyttää iha sika hyviltä! :p

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Hhaha, toki noinkin, ei sitä itsekään pysty syömään aina siellä missä haluaa, muuten ois sellaset lainakasat takana että upottais. Mutta hyvää saa halvallakin, ainakin Budapestissä. :) Normilounas makso sen 2,5-5€ maksimissaan!

      Tykkää

  2. anna sanoo:

    Sekä intuitiolla että suosituksilla, mutta yleensä aina vähän pääkatuja ja turistirysiä vältellen :) Ja joo, se vaan on taivaan tosi, että ruokailu on yksi isoin (ja nautinnollisin) osa reissuja! Lähdetään joskus yhteiselle ruokamatkalle! 8) <3

    Tykkää

    • anna sanoo:

      Niin ja Budapest ravintoloineen oli aivan nappikohde, kun siellä viime kesänä käytiin :) Ihastuttiin Matson kanssa molemmat ihan totaalisesti ja varmasti mennään joskus vielä uudemmankin kerran!

      Tykkää

  3. Siiri sanoo:

    Ahhhhh sangria! Ja Govindan foodi <3

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: