KUOLEMAN KIELEKKEELLÄ

Olemme vihdoin saaneet matkalaukut purettua ja käytyä kaupassa, ruoka kun tuppaa olemaan ensimmäisenä mielessä herätessä. Asiointi ranskalaisessa ruokakaupassa oli hieman tavallista monimutkaisempaa, mutta löysimme yhden englantia hatarasti puhuvan myyjän.

Saavuimme perille 2:30 maissa aamuyöstä, noin 16 tunnin matkustamisen jälkeen. Koneemme Tukholmasta Torinoon lähti tuntia myöhemmin lumisateen takia, mutta olimme silti ennätysajassa perillä Les Deux Alps:illa. Torinon kentällä meitä oli vastassa Alppimatkojen oppaat, myös ystäväni Hanna – jonka luona asumme reissumme ajan. Tiukkojen halausten jälkeen hyppäsimme bussiin, joka kuljettaisi meitä 4 tunnin ajan kohti päämääräämme.

Bussimatka sujui kommelluksitta siihen asti kun saavuimme vuorien juurille ja bussi alkoi kipuamisen jyrkkää, serpentiinitietä pitkin. Istuimme bussin yläkerrassa, minä ikkunan puolella. Kaikkialla oli pimeää, mutta jostain saattoi kajastaa kaukaisten rakennusten valot. Bussi eteni tasaista tahtia ja sitten tein sen virheen – katsoin alas. Sen tehdessäni menin täysin lukkoon. Tie tuntui kiemurtelevan aivan kielekkeellä, jonka reunalta pudotus olisi loputtomaan rotkoon. Sydämeni sykki tuplanopeutta, puristin Mikoa kädestä ja käänsin katseeni pois. Vaikuttiko unenpöpperö ajatuksiini, sillä en yleensä ole näin heikkohermoinen.

Les Deux Alps

Saavuimme kaikesta huolimatta turvallisesti perille ja nukuimme kuin tukit. Hannan asunto on kaiken keskellä. Matka lähimmälle hissille on vajaa 50 metriä. Parvekkeelta avautuu näkymä koko Alppi-kylään sekä rinteille. Mäen alapäästä alkaa pääkatu täynnä ravintoloita, vuokrauspisteitä, kauppoja ja kahviloita. Olemme onnekkaita.

Tänään on meidän sopeutumis- ja järkkäämispäivä, jotta loppuloma sujuu smoothisti. Vuokrasimme äsken sukset netin kautta (20 % halvempaa kuin suoraan mestasta) ja nyt lähdemme katselemaan tarkemmin ympärillemme.

Aurinko paistaa täysillä, lämpötila on plussan puolella, aurinkolasit on syytä olla silmillä koko ajan – muuten lumisokeutuu.

xxo,
Janina

Avainsanat: , ,

4 thoughts on “KUOLEMAN KIELEKKEELLÄ

  1. Nova sanoo:

    I know the feeling’!
    Kun olin Norjassa laskureissulla, sain kuulla, että meidän bussikuski oli ainoa suomalainen, joka suostuu kyseisen reitin ajamaan. Se oli aivan käsittämättömän lähellä kuolemaa keinumista. Mutta niin vain joka päivä ajoi bussi turvallisesti ylös ja alas rinteitä.

    Tykkää

    • janinapohja sanoo:

      Joo! Tää fiilis oli jotenkin ihan utopinen. Muutama päivä myöhemmin mentiin sama reitti valosalla ja .. aika paljon nauratti oma jäätävä panikointi. Ei tää meijän reitti ollutkaan nyt niin kamala. Pimeellä kun ei nähnyt yhtään mitään, ei tietä eikä kuinka syvä se rotko on..

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: