MIKSI BLOGGAAN?

Olen kohdannut elämässäni paljon hetkiä, jotka ovat todistaneet tekemäni päätökset oikeiksi. Tasavertainen määrä on ollut myös niitä epäonnen hetkiä, jotka ovat pysäyttäneet. Tipauttaneet leukani rintaan ja pääni syvälle kumaraan. Meillä kaikilla on varmasti asioita, joiden kanssa elämme jännittävää vuoristorataa.

Bloggaaminen on ollut itselleni harrastus, joka on jakanut omia mielipiteitäni ja motivaatiotani. Välillä tuntuu, että pitäisi vain antaa olla. Laittaa näppäimistöt pussiin ja sulkea läppärin kansi. Ei vaan ole tuntunut, että mulla olisi mitään annettavaa, vaikka todellisuudessa uskon, että katson asioita hyvinkin omasta vinkkelistäni ja sanon ajatuksiani rohkeasti ääneen. Uskallan antaa itselleni vaihtoehdon olla väärässä.

Multa on monesti kysytty miksi bloggaan ja mikä siinä viehättää? Miksi bloggaan nyt? Koska siitä on tullut tapani purkaa ja jäsennellä ajatuksiani, saada apua, löytää kohtalontovereita ja se, mitä eniten haluaisin tehdä ja saavuttaa: jakaa rohkeutta ja positiivisuutta elämään. Bloggaus ei ole ainoastaan tuonut itselleni lisää näkemystä ja tietoutta asioista, mutta reippaasti itsevarmuutta ja sivistystä ainutlaatuisesta maailmastamme.

Yksi puoli on kuitenkin täysin ylitse muiden. Uskon, ettei kukaan lähtisi väittelemään siitä kanssani. Asia, jota ei saa rahalla, jota blogista ehkä tienaa. Asia niin kovin ainutkertainen: ystävyys. En haluaisi kuulostaa kliseiseltä, mutta ystävyys on mulle kunnia. Että nämä aidot, välittömät ja nauravat ihmiset ovat valinneet mut elämässä vierelleen.

Janina Pohja, Aino Mäkelä, Monna treenaa, Sairaan Kaunis Maailma, bloggaajat, Fitfashion.fi, miksi blogata, blogin aloitus, kolleegat, Fit Times, Anna Huhtilainen, valmistujaiset, ystävät

Vietimme eilen isolla blogiperheellämme Annan ja hänen veljensä valmistujaisia Kitteellä. Sovitimme äänekkään ryhmämme pienehköön takkahuoneeseen ja nauroimme kyyneleet silmissä yli sateen hakkauksen. Unohtui stressi, unohtui Stadissa odottavat velvollisuudet, unohtui kaikki ulkopuolinen. Olimme jokainen läsnä. (Koska netti ei toiminut! ;) Monna, Marissa, Petra, Terhi, Elina, Aino & tietenkin päivän tähtemme Anna. Kukaan meistä ei olisi ollut siellä ilman blogejamme. Eilisen perusteella myös meidän puolisomme ovat saaneet elämäänsä blogiemme kautta paljon – muutakin kuin tuotteita kokeiluun. He ovat löytäneet heimolaisiaan, joita yhdistääkin bloggaaja-vaimojen lisäksi moni muukin asia (mm. extremely good looks!)

Miksi sä bloggaat? Tai miksi sä luet blogeja?

xxo,
Janina

KOMMENTOI TÄSTÄ

Avainsanat: , ,

3 ajatusta artikkelista “MIKSI BLOGGAAN?

  1. […] tunnelma loivat itsessään kaiken lämmön ja ainakin sisäisen auringonpaisteen. Aino, Elina, Janina, Monna ja Terhi (joille iso kiitos myös kuvista!) ovat tahoillaan ehtineet jo blogejaan […]

    Tykkää

  2. Anna sanoo:

    Onneksi bloggaatkin, ja oot sitä kautta tullut miun ja meidän kaikkien muiden elämään <3 Ihana Janina, kiitos viikonlopusta! :)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: