AAMUN KAHVIHETKI

On maanantai-aamu ja havahtelen hereille ennen herätyskelloa. Sitä harvemmin tapahtuu. Jatkan untuvapeiton rutinasta nauttimista ja annan itselleni aikaa. Mieleeni tipahtelee ajatuksia tällaisia aamujen kuuluisi olla. Saisi herätä omassa tahdissaan ja hiljaisuudessa.

Aamut ovat mulle tärkeitä ja vaikka kuinka rakastan nukahtaa mieheni vieressä, välillä haluaisin herätä yksin. Havahtua hereille, vallata sänky ja maata siinä ilman tippaakaan paineita. Nouse, pese hampaat, keitä kahvi, syö aamupala, pue, mene, tee. Ei ole kyse siitä, että elämässäni olisi jotain vikaa. Tavallisestikaan aamuni eivät ole hikipäässä juoksua, mutta asioiden täytyy tapahtua tietyssä ajassa, jotta olen siellä missä pitää suurin piirtein tiettyyn aikaan. Hyvin suurpiirteistä, mutta jämptiä.

Tänäkin aamuna olen herännyt omaan onnelliseen elämääni. Kiitollisena. Aamun ensimmäiset hetket, tunnit, ovat pyhiä. Keitän kahvia, lorautan kauramaidot sekaan ja istun kirjoittamaan blogia tai lukemaan muiden kirjoituksia. Seuraamieni blogien lista lyhenee kokoajan, sillä niinä  harvoina lukuhetkinä haluan lukea mielenkiintoista, tunteita ja ajatuksia herättävää sanomaa. Myös makuni on vuosien saatossa muuttunut, eivätkä samat tyylit enää iske. Laatu myös korvaa määrän, tässäkin asiassa.

Helsingin Sanomat, Hesari, HS, aamukahvi, kahvikuppi, Janina Pohja, Fit Times

Aamuisin tunnen olevani eniten inspiroitunut. Pää on kuormitusvapaa. Selailen verkkokauppoja etsien vaatteita ja uusia tuulia sisustukseen. Nyt varsinkin kun meidän kotona on remontti menossa niin olen suunnitellut muutoksia; maalausta, isoja kehyksiä, tauluja, DIY-parvekesohva.. Pienellä budjetilla isompia ilmeen muutoksia, saa nähdä mikä on lopputulos.

Kaikki sanoo, syö aamupala kun heräät. Olen nyt ollut kaksi tuntia hereillä ja mahassani litra vettä, kohta kaksi kuppia kahvia. Vaikka olen nälkäinen, pelkään että kokatessa flow-katoaa. Typerys. Välillä saa olla.

xxo,
Janina

KOMMENTOI

Avainsanat: , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: