JANINA MICHAELA

Amerikkalainen jalkapallo jätti jälkensä minuun vaihto-oppilasvuoteni aikana. Siitä lähtien olen Suomessa valvonut öitä katsoen matseja ja pitänyt Superbowl-iltoja ystävien kanssa. Ei siis ole ihme, että olen enemmän kuin innoissani pelaavan ystäväni puolesta. Hän lähtee huomenna ainoana suomalaisena kohti Yhdysvaltoja pelaamaan mahdollisuuksien matsiin.

Moikka Kris!

Moi.

Sinut kutsuttiin mukaan EAC-peliin Yhdysvaltoihin. Miltä tuntuu?

Tosi siisti juttu! Tää on toinen Euro American Challenge, sen tarkoituksena on antaa toinen todellinen tilaisuus niille pelaajille, jotka on pudonnut yliopiston ja kovien liigojen (mm. NFL) väliseen ”crackiin.” Euroopasta lähtee noin 35 pelaajaa, joten mukaan pääseminen ei ole itsestäänselvyys. Matsissa on mukana esim. CBS Sports ja ESPN Radio, joiden lisäksi paljon muuta mediaa. Pelaajat saavat näkyvyyttä ja julkisuutta, jotka luovat uusia mahdollisuuksia. Muhun on ottanut yhteyttä Tom Cudney, entinen NFL (Yhdysvaltojen liiga) & CFL (Kanadan liiga) pelaaja, jonka kautta muutama scoutti tulee katsomaan mun pelaamista.

Kuvat Kris Kougialta.

Miltä tuntuu olla pelin ainoa suomalainen?

Ihan kivalta. Suomesta ei ole kuitenkaan hirveästi saanut tukea. Oma perhe ja ystävät tukevat onneksi. Pelaajat joutuvat maksamaan kaiken itse, lentoliput, hotellit ja maksut. Kyllä tälläisestä voi kerran maksaa, koska peli luo niin paljon mahdollisuuksia ja mitä vaan voi tapahtua. Olen myös saanut muutaman sponsorin, joista olen todella kiitollinen ja innoissani. Zoombang.fi tukee pelaamistani suojavaatteilla, jotka todella tukevat pelaamistani. Enervit pitää huolen jaksamisestani lisäravinteiden kanssa.

Onko treenaamisesi muuttunut kutsun tultua?

On. En oo koskaan ollut joukkueen vahvin, mutta nopea. Ollaan keskitytty nopeuteen, räjähtävyyteen ja liikkuvuuteen. Ne ovat hyvällä tasolla, mutta kehittämällä niitä vielä terävämmiksi ja paremmiksi myös pelini paranee huomattavasti.

Mitä kuuluu perus-räjähtävyystreeneihisi?

Dynaaminen lämmittely, joka kestää noin 20-25 minuuttia. Lämmitellään koko kroppa hyvin, keskittyen takareisiin ja pakaroihin. Sen jälkeen tehdään liikkeitä, jotka harjoittavat paikoiltaan lähtöä mahdollisimman nopeasti ja räjähtävästi. Tehdään mm. vetoja, jotka parantavat askellusnopeutta, pompitaan aitoja, hypitään boxien päälle, hypätään vauhditonta pituutta.

Treenaatko valmentajan kanssa vai yksin?

Treenaan yleisurheiluvalmentaja Anne Suorannan kanssa. Hän on todella pätevä! Viidessä viikkossa hän on saanut musta nopeamman, juoksun paremmaksi ja liikkeet räjähtävämmiksi. Oon aina ollut nopea, mutten koskaan näin nopea. Hänen ansiostaan ja avuilla olen kehittynyt paremmaksi pelaajaksi.

Kuinka monta treeniä kertyy viikkoon?

6-7, joihin sisältyy helppoja päiviä sekä ”laatta lentää” päiviä. Neljästä viiteen kovaa treeniä ja niiden päälle muutamia kevyitä paikkoja avaavia, tukevia treenejä. Jokaiselle viikolle on laadittu oma treeniohjelmansa.

Oletko pelannut jenkkifutistä pienestä pitäen vai minkälainen urheilutaustasi on?

En, kokeilin jefua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Oon tosin aina ollut urheilullinen lapsi. Harrastin junnuna yleisurheilua ja äidin keksimänä karateakin – piti osata puolustaa itseään. Karatessa nappasin myös kaksi kisamitalia. Pelasin myös koripalloa, miesten SM-tasolle asti. Parin SM-kauden jälkeen siirryin jefuun noin 21-vuotiaana.

Monesti sanotaan, että lajien harrastaminen pitäisi aloittaa nuorena, jotta siinä voi tulla hyväksi. Oliko siirtyminen sinulle helppoa?

Oli se. Kuten sanoin, oon aina ollut urheilullinen. Koris auttoi liikkuvuuteen ja silmä-käsi koordinaatioon. Myös sivuttaisliikkuminen oli tullut tutuksi. Ei ollut iso transformaatio itselleni, molemmat kuitenkin pallopelejä. Tälläisissä siirroissa urheilutaustan tärkeys kasvaa, 20-vuotiaana ei ole helppoa lähteä nollatasosta liikkeelle.

Kuva: Olsi Yökoris

Mitä paikkaa pelaat?

Laitahyökkääjää. Olen kentän uloin pelaaja, pelaan laitapuolustajia vastaan eli peleissä tulee paljon one on one –kohtaamisia. Mä olen se jolle palloa heitetään ja joka sitten sitä kuljettaa. Olen aina pelannut laitahyökkääjänä, se oli myös paikka johon tähtäsin.

Mikä jenkkifutiksessa kiehtoo?

Mua oltiin pyydetty monesti aikaisemmin, jo ensimmäisessä kokeilussa tykästyin lajiin. Se on niin musta itsestäni kiinni kuinka hyvä pelaaja olen omalla pelipaikallani. Joudun todella tekemään duunia sen eteen. Pallon ollessa ilmassa on vain musta kiinni mitä seuraavaksi tapahtuu. Se on jokapäiväinen haasta, joka koukuttaa.

Mitä ominaisuuksia pelaajalta vaaditaan?

Se riippuu todella paljon pelipaikasta. Linjamiehen pitää olla iso ja vahva, he blokkaa hyökkäyksen sekä puolustuksen pelaajat että linebackereita, jotka tulevat läpi. Pelinrakentajalla pitää olla jäätävän hyvä peliäly. Laitahyökkääjät, wide receiverit ja laitapuolustajat ovat urheilullisia, nopeita ja omaavat pitkän, hyvän pompun. Nykyään tosin kaikki ovat todella urheilullisia, pitää pystyä ottamaan pallo kiinni eikä pelisilmää voi koskaan korostaa liikaa.

Olet pelannut myös Prahassa, miten päädyit sinne?

Aloitin Helsinki Wolverines –joukkueessa, josta lähdin Tanskaan Aarhus Tiger:siin. Valmensin niitä sekä treenasin niiden kanssa. Sieltä olin siirtymässä Norjaan, mutta siirto ei onnistunut takareiden repeämisen takia. Tulin takaisin Suomeen, loman jälkeen treenasin Helsinki 69ersin kanssa. Sieltä siirto Prahaan, joka kaatui heidän paperisotkujen ja sääntömuutosten takia. Palasin takaisin Helsinki 69ersin riveihin ja nyt allekirjoitin sopimuksen Seinäjoen Crocodilesin kanssa. Oli monia joukkueita, myös Saksan liigasta, mutta halusin jäädä Suomeen perheen kanssa. Crocodiles oli hyvä ja oikea ratkaisu. Olen todella innoissani siirrosta!

Kerroit yhden siirtosi kaatuneen loukkaantumiseen, tuleeko loukkaantumisia paljon?

On tullutkin, mutta ei vakavia. Monet vaivat olemme saaneet fyssarilla hoidettua, kuten kierukan sekä nivusen repeytymiset. Nilkat vääntyilevät mihin suuntaan sattuu, mutta ne saa aina teipattua. Urheilu- sekä kinesioteipit pelastavat monet vammat. Aivotärähdyksen olen saanut ehkä kerran, mutta niitä yritetään kokoajan vähentää erilaisilla sääntömuutoksilla. Niitä on hankala välttää, sillä pelitilanteet tapahtuvat niin nopeasti ettei siinä kerkeä miettimään.

Miten pidät huolta kropastasi? Minkälaista lihashuoltoa teet?

Pidän palautuspäiviä, jolloin teen palauttelevia juttuja kuten dynaamisia lämmittelyjä, venyttelyjä, foam rollerilla rullauksia sekä jääkylvyissä makaamista. Matsien jälkeisenäkin päivänä vedän kevyen treenin, vaikka olisin kuinka hajalla. Näin saan kuona-aineet liikkeelle ja kroppa voi paremmin. Hieronnassa käyn harvoin, vain silloin jos en saa itse paikkoja auki. Mulla on mun hieroja silloin kun häntä tarvitsen.

Miten valmistaudut peleihin?

Pelipäivänä nukun mahdollisimman pitkään. Herään rauhassa ja yritän pitää todella stressivapaan päivän. Alan kuuntelemaan musiikkia jo siinä vaiheessa kun syön aamupalaa kotona ja kuuntelen sitä siihen asti, että laitan kypärän päähän juuri ennen pelin alkua. Alkulämpänkin aikana olen napit korvissa, keskityn omaan juttuuni. Käyn myös aina tekemässä oman avaavan lämmittelyn jengin lämmittelyä. Se on mun rituaali. Sen avulla olen latautuneempi ja valmiimpi tulevaan matsiin.

Eroaako pelipäivän ruoka normaalista arjesta?

Ei oikeastaan. Syön ainoastaan isomman aamupalan, joka sisältää mm. kaurapuuroa, broikkua, leipää, juustoa, vihanneksia, vitamiinit ja mehua. Syön normaalin annoksen 3-4 tuntia ennen matsia, koska tykkään pelata tyhjemmällä vatsalla. On helpompi liikkua ja pieni nälkä luo myös hieman kiukkuisen fiiliksen. Mulla ei ole tarkkaa ruokavaliota, syön mitä vain milloin vain. Yritän syödä mahdollisimman terveellisesti, mutta kyllä mäkin karkkia ja suklaata syön.

Mitä lisäravinteita käytät?

Nopea vaikutteista kreatiinia ennen treeniä, se auttaa jaksamaan vähän pidempään. En tosin käytä joka päivä. Palautumiseen otan BCAA-aminohappoja. Puntin jälkeen syön banaanin kaverina Enervitin palautusjuomaa. Vitamiineistä syön pillerinä vain D-vitamiinia.

Kuva: Samppa Toivonen

Miten tasapainotat elämäsi?

Se on kaikkein vaikein asia, varsinkin kun on 1-vuotias muksu ja tyttöystävä, jotka tarvitsevat aikaa. Hoidan omat treenit sekä valmennukset aikaisin aamusta alta pois, välillä palaan kotiin ennenkuin kukaan muu on edes herännyt. Valmentajan kanssa tehtävät treenit järjestän niin että niistä on mahdollisimman vähän haittaa. Näin kova treenaus vie todella paljon aikaa, mutta luulen että tyttöystävä ymmärtää jotenkin kun hän on vieläkin kanssani.

Oletko joutunut luopumaan jostain urasi tähden?

Kavereista. Sen on joutunut päättämään, sillä kaikkea ei voi saada. Kyllä kaverit on aina ympärillä, välillä kerkee näkemään enemmän välillä vähemmän. Valitsin urheilun yli kavereiden, sillä todelliset kaverit tulee olemaan mun kavereita myös sen jälkeen kun en urheile. Urheilla en kuitenkaan pysty tietyn ikävuoden jälkeen, sillon rupee paikat hajoamaan.

Miten ystäväsi reagoivat kun yhteistä aikaa ei enää ollutkaan yhtä paljon?

On sellaisia frendejä, joiden kanssa oli todella hyviäkin ystäviä, mutta ei ole kerennyt soittelemaan yhtäpaljon. Nykyään ne heittää femmat ja jatkaa matkaa. Onneksi on kuitenkin lähempiä frendejä, jotka pysyy oikeasti. Vaikka ei nähtäis vuoteen niin läpät pysyy samana eikä mikään muutu mihinkään.

Miltä tuntuu kun frendi kääntää selän?

Jokaisesta huonosta asiasta tulee jotain positiivista.

Mikä motivoi jatkamaan?

Menestys. Haluaisin pelaamisesta oikeasti ammatin. Suomessa se ei ole helppoa, kesällä mahdollista mutta ei off-seasonilla. Jos pystyisin tekemään tätä ympäri vuoden niin mahtavaa. Kehittyminenkin motivoi jossain määrin, mutta pelaaminen on mun unelma-ammatti.

Onko sinulla esikuvaa?

Michael Jordan, joka on varmaan jokaisen urheilijan esikuva. Hän teki kaiken täydellisesti, ei mitään huonoa urheilijana. Jenkkifutispelaajista Tommy McDonald ja Vince Papale. Suomessa esikuvana on ollut Torsten Malm. Häntä seurasin kun starttasin pelaamaan, katoin mitä hän teki ja yritin tehdä perässä kunnes sain tarpeeksi lajitietoa ja uskallusta tehdä kaiken omalla tavallani. Nykyään en katso mitä muut tekee vaan teen kaiken omalla tyylilläni. Aloittaessa joutui hakemaan inspiraatiota ja katsomaan muita pelaajia, kehittämään omaa tyyliään.

Mikä on suurin unelmasi?

Kaikista suurin unelma olisi päästä edes kokeilemaan NFL tai CFL:ään. Rostereihin valitaan vain 53 pelaajaa, verrattuna Jenkeissäkin vuosittain valmistuviin 20 000 – 30 000 pelaajaan. Edes training campille kokeilemaan pääseminen olisi unelmien toteutus, siellä jos pysyisi yli viikon mukana olisin tyytyväinen. En kuitenkaan mieti liikoja, menee vaan ja antaa parhaansa. Tekee mitä rakastaa eli pelaa.

Antaisitko yhden vinkin aloittelevalle pelaajalle?

Älä lopeta kesken vaikka joku asia tuntuisi vaikealta. Se on yleisin mitä jengi tekee. Älä lopeta, jos sulla on vähänkin potentiaalia. Kyllä mäkin oon ollut hermostunut. Joissain treeneissä pudotan kaikki pallot, seuraavissa treeneissä saatan ottaa kaikki pallot yhdellä kädellä kiinni – vain koska tuntuu paremmalta. En mäkään ole täydellinen vaikka oon pelannut kuinka kauan. Joskus on paskoja päiviä. Älä lopeta!

Kiitos ajastasi ja tsemppiä kovaan peliin!

Kiitos.