Sairas yhteiskunta

Joka kolmas yli 70-vuotiaista suomalaisista käyttää YLI kymmentä lääkettä päivittäin. Nuorille määrätään psyykelääkkeitä enenemissä määrin. Olemme lipumassa kauemmas oikeasta hyvinvointivaltiosta. Vaikka monet asiat ovatkin maassamme hyvin, tuntuu ihmisten terveyden tila huononevan. 

Olen aikaisemminkin ilmaissut huoleni ja mielipiteeni lääketeollisuudesta sekä lääkäreiden toiminnasta. He ovat korvaamattomia, kyllä, monessakin mielessä. Olen kuitenkin monesti miettinyt kuinka heppoisin perustein lääkkeitä ihmisille määrätään. Omakohtaisen kokemuksen perusteella on helpompi pistää touhua merkille, eihän sitä muuten luultavasti tulisi mietittyä.

photo 2-4

Elämäntapamuutokseni lähti liikkeelle kesällä 2010. Kärsin ahdistuskohtauksista enkä saanut hengitettyä. Minua hypytettiin lääkäriltä toiselle, jokaiselta käynniltä lähdin matkamuistona vähintään yhden lääkkeen resepti. Unilääke, masennuslääke – kyllä se vastaus purkin pohjalta löytyy, kunhan syöt tämän kuurin ensin. 

Totuus huonoon kuntooni oli kuitenkin fyysinen heikkouteni. Olin kaukana terveestä ihmisestä, vaikka päälle päin siltä vaikutin niin läheisille kuin itsellenikin. Elämässäni ei ollut minkäänlaista rytmiä, söin silloin tällöin, sitä tätä. Monet yhdeksän tuntiset työpäivät painoin kahdella karjalanpiirakalla! Määrällä, jolla pieninkään ihminen ei rankkaa päivää pärjäisi. Nuo ahdistuskohtaukset katosivat liikunnan mukana. Keho alkoi paranemaan rankasta ja stressaavasta abi-vuodesta itsekseen, kunhan vain annoin siihen tarvittavat työkalut. 

Olin lauantaina Cocovin promotiimin koulutuksessa, jossa käsittämätön tietopankki – Jaakko Halmetoja – piti meille kolmen tunnin mittaisen luennon. Faktaa tuli enemmän kuin pienet aivoni pystyvät kerralla käsittelemään, vieläkin päässä hyrrää – onneksi otin kuuden-seitsemän sivun verran muistiinpanoja, jotta voin muistutella itseäni asioista. 

photo 4-2

Tuo luento pisti itseni miettimään vieläkin enemmän mitä oikeasti suustani alas laitan. Mitä luulette onko prosessoitu magnesium-pilleri parempi kuin esimerkiksi raakakaakaosta imeytyvä magnesium? Raakakaakao on muuten yksi parhaista magnesiumin lähteistä, selkeästi hyvä syy syödä sitä vieläkin enemmän. Heh. 

Postauksen alussa mainitsemat tilastot ovat Jaakon luennolta. Ne ovat faktoja, joita olen pyöritellyt pitkään mielessäni. Itselleni tuntuu hyvin selvältä miksi vanhukset joutuvat syömään nappia toisen perään – eihän heidän ruuastaan saa minkään näköisiä ravintoaineita? Nuo tärkeät ravintoaineet puuttuvat myös ainakin meidän kouluruokalasta. Hintaa lounaalle jää 1,52€, mutta kyseinen ruoka ei ole minusta edes sen arvoista. Jäävuorisalaattisilppua, purkkiananasta, liisterimäisiä kastikkeita ja hirveät määrät pastaa/riisiä. Minusta nämä faktat selittävät miksi extra-energiaa etsitään Battery-tölkistä tai karkkipussista. Ne antavat potkun persuksille, jotta pienen onnellisen hetken jaksaisi tehdä jotain. 

Tulen kirjoittamaan luennon herättämistä ajatuksista vieläkin enemmän. Tämä pienenä pintaraapasuna. Ehkä ajatusten herättelijänä. Kommenttikentän avaajana, toivottavasti teidän sormet syyhyävät jo omien ajatuksienne jakamisesta. Kuulen niitä mielelläni! Tulen myös itse tekemään muutoksia omassa ruokailussani, jotta saan itsestäni vielä pirteämmän ja ”paremman version”. 

xxo,
Janina

HUOM! Postauksessa käsittelen minun tämän hetkisiä mielipiteitäni, mietteitäni. Haluaisin herättää keskustelua, kuulla toisen näköisiä näkökantoja sekä jos lukijoista löytyy hoitajia, mitä todellisuus esimerkiksi vanhainhoitokodissa on? 

PS. Olettehan huomanneet jo Fitfashionin Keskustelu-alueen, jonne voi helposti aloittaa itseään mietittävän aihealueen, jakaa mielipiteitä, antaa neuvoja ja ottaa osaan jos jonkinnäköisiin keskusteluihin. 

Avainsanat: , , , , , , ,

15 ajatusta artikkelista “Sairas yhteiskunta

  1. Juu sanoo:

    On vain luonnollista, että vanhemmiten ihmiset alkavat sairastaa tavallista enemmän. Niin on aina ollut ja tulee olemaan vielä pitkään. Nykyään lääkkeitä syöviä ihmisiä on enemmän, sillä ihmiset ylipäänsä elävät paljon pidempään ja vanhuuteen liittyviä sairauksia osataan nykyään hoitaa. Suuri osa vanhuuteen liittyvistä sairauksista kun tekee hoitamatta jätettynä henkilöstä hyvinkin nopeasti täysin toimintakyvyttömän. Erikoista, että mielestäsi ihmiset ovat sairaampia kuin koskaan, vaikka elinajanodotteet vain nousevat ja ihmiset kykenevät työskentelemään aina vain vanhemmaksi asti.

    https://www.census.gov/prod/2009pubs/p95-09-1.pdf Tässä sinulle mielenkiintoinen raportti, joka käsittelee väestön ikääntymistä ja jossa pohditaan myös maailman väestön terveyttä.

    Miksei ihmisillä ole minkäänlaista lähdekritiikkiä? Tai kykyä pohtia asioiden perimmäisiä syitä? Uskotaan kaikki mitä sanotaan, osaamatta kyseenalaistaa asioita tai vaatia tieteellisiä tutkimuksia väitteiden tueksi. Tämä jos mikä on yhteiskunnan sairautta.

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Moikka.

      Kiitos paljon kommentista ja mielipiteestäsi. Kuten postauksessa mainitsin, kirjoitin mietteitäni tämän hetkisten tietojen perusteella. En sano olevani oikeassa, vaan pyydänkin enemmän infoa.
      Vaikka ihmiset elävät pitempään, terveet elinvuodet ovat kääntyneet pienoiseen laskuun. Tämä on niin laaja asia, eikä tosiaan yksipuolinen. Haluan itse oppia tästä enemmän. Kiitos siis linkeistä, ne olivat todella mielenkiintoisia ja avartavia.

      Lähdekritiikkiä olisi hyvä saada varmasti itse kullekin enemmän. Myös ymmärrystä siitä, että ihminen pohtii ääneen ja haluaa oppia. Ei meistä kukaan synny kaikkien tietojen kanssa.

      Anteeksi, että jouduit vastausta odottamaan näin kauan. Istuin ensimmäistä kertaa koneella postauksen kirjoittamisen jälkeen.

      Tykkää

  2. Niina sanoo:

    Moi Janina,

    olin itse myös tuolla samalla luennolla ja yhä vaan päässä hyrrää kaikki siellä heränneet ajatukset. Tuo luento siis todellakin avasi aika paljon silmiäni.. ja sen jälkeen olen ”kärsinyt” järkyttävästä puheripulista, kun yritän prosessoida kaikkea sitä tietoa keskustelemalla siitä poikaystävän, ystävien, vanhempien ja ihan kaikkien kanssa :D Pikkuhiljaa alan vähän rauhoittua! Mutta nyt alkoi superfoodien testailu.. ja jos vaikutukset todella on sellaiset mitä Jaakko lupaili, niin ne tulee kyllä minun ruokavalioon jäädäkseen :P Olisi kiva kuulla jatkossa sinunkin kokemuksia jos/kun otat superfoodeja käyttöön :)

    Tykkää

    • jari sanoo:

      Hyvin sä Janina osaat kirjoittaa…

      Tykkää

    • Janina sanoo:

      Moikka Niina!

      Puheripuli iski tännekin! Yritän selittää ajatuksia herättäneitä asioita läheisilleni ja saada heidän mietteitään asioista, jotta omatkin ajatukseni selviäisivät! :D
      Tulen varmasti kirjoittamaan lisää sekä luennosta että superfoodeista! ;) Kerrothan sunkin käyttökokemuksia, on nimittäin mielenkiintoista vertailla miten nuo kenelläkin toimivat!

      Tykkää

  3. mimi sanoo:

    Asioilla on puolensa. Kun esimerkiksi maennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt, niin samaan aikaan itsemurhien määrä on kääntynyt laskuun. Itse toimin mielenterveyspotilaiden kanssa ja kyllähän monella on elämänhallinta kadoksissa ja elintavat rempallaan. Mutta onko se syy vai seuraus? En menisi sanomaan esimerkiksi traumaperäisestä masennuksesta kärsivälle, että nyt kun käyt lenkillä ja syöt vähän superfoodii, niin kyllä paranet. Superfoodeja yhtään väheksymättä, niitä käytän itsekin päivittäin.

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Juurikin näin. Ihminen on todella monimutkainen, eikä mikään ole yksiselitteistä. En minäkään lähtisi superfoodia ja lenkkiä ensimmäisenä parannuskeinona suosittelemaan jokaiselle. Pohdin ihmisten elintapoja yleisesti, kuinka paljon pystyttäisiin ehkäsemään liikunnalla ja paremmalla ravinnolla. Tämä on itselleni hyvin mielenkiintoinen aihe, josta tosiaan haluaisin oppia paljon lisää!

      Kiitos ja anteeksi, että jouduit vastausta odottamaan. Elämä on ollut todella kiireistä ja istunkin ensimmäistä kertaa koneella puoleentoista viikkoon.

      Tykkää

  4. Miu sanoo:

    Moi Janina,

    Itse olen työskennellyt hoivakodissa jonkin aikaa ja ruoassa/sen laadussa ei ole mitään vikaa eikä välttämättä vitamiineista puutosta. Vitamiineja menee joillakin, mutta ei erityisen paljon ruoan lisäksi. Ennemminkin huolestuttavaa on kaikki muut lääkkeet kuin vitamiinit. Vanhuksille menee todella paljon turhia lääkkeitä ja lisäksi lääkkeet vaihtuvat jatkuvasti, sitä mukaan kun lääkärit vaihtuvat. Lääkkeiden jatkuva vaihtuvuus ei ole kovin hyvä asia, koska esim psyykelääkkeet joita dementiaosastolla mummot ja papat syövät ovat sen verran pitkävaikutteisia, ettei niitä pitäisi lopettaa kuin seinään ja vaihtaa uuteen. Onhan näitä tutkittukin, että kuinka paljon niitä lääkkeitä voisikaan vähentää. Toki moni on myös tarpeellisia.

    Kuitenkin vastaus alkuperäiseen kysymykseesi, ei niistä vitamiineista vanhusten hoivakodeissa/vanhainkodeissa/keskuksissa kannata huolehtia, kyllä ne pääasiassa ruoasta tulevat. Ennemminkin niiden muiden lääkkeiden määrä.

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      On mukava kuulla, että ruuanlaatu on hyvää. Kiitos, että jaoit kokemuksesi – näitä asioita kun voi itsekseen vain pohtia koska en ole alalla töissä. Toivottavasti tulevaisuudessa löydettäisiin keinoja pienentää tarvittavien lääkkeiden määrää. En tiedä miten, mutta toivottavasti tutkijat löytävät keinot. :)

      Tykkää

  5. The Miko sanoo:

    Meillä onkin ainakin raakakaakao jauhe käytössä melkein päivittäin aamupala smoothiessa, MSM ja Maca jauheen kera :)

    Tykkää

  6. sarppa sanoo:

    Itse työskentelen vanhustenpuolella hoitajana ja kyllä, vanhuksilla on paljon lääkkeitä! Joka vaivaan jotakin…mutta olen huomannut, että monet vanhukset haluavat myös itse niitä lääkkeitä. Lääkärikäynti koetaan turhaksi jos lääkäri ei suostu määräämään uutta lääkettä. Ja kun ihmisen lääkitykset on päässyt siihen pisteeseen, että niitä on toistakymmentä päivässä syöty useampi vuosi niin niitäkään ei ihan hetkessä kerralla lopeteta. Ja tästähän syntyy sellainen oravanpyörä että!

    Itse opiskelen sairaanhoitajaksi tällä hetkellä amk:ssa ja meillä ruokailu maksaa 2,45e ja meillä ruokailussa on rajoitukset. Esim jos on ruokana kalapullia niin niitä saa ottaa max 5kpl! Salaatit on kans tosi köykäsiä, mutta riisiä/perunaa ja leipää sitten riittää! Ja sillä eväällä ei kyllä nälkä pysy kauaa poissa ja iltapäivästä tosiaan tekee mieli jo ottaa pullaa/karkkia jotta jaksaa päivän loppuun asti :/ mutta näköjään raha ratkaisee…

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Lääkkeet ovat koukuttavia kun kroppa tottuu niitä saamaan. On pelottavat kuuloista, että vanhukset ajattelevat itse noin. Toivottavasti löytyisi keino vähentää lääkkeiden määrää. Lääkäreilläkin pitäisi olla jonkinlainen vastuu, mutta lääketeollisuus pyörii lääkkeiden kautta – sieltähän se raha tulee. Itse olen miettinyt, määrätäänkö joitain lääkkeitä ihmisille yleensäkin vain helpon ja nopean väliratkaisun sekä lääkkeiden myynnin takia? En tiedä, mutta en olisi ihmeissäni vaikka joskus näin kävisikin.

      Meiltä löytyy nuo rajoitukset myös! Jauhelihapuikkoja taisi saada ottaa 3kpl? En tiedä, koska söin siellä kaksi kertaa enkä sen jälkeen ole syönyt. Uskon, että moni opiskelija olisi valmis maksamaan hieman enemmän paremmasta laadusta ja valikoimasta. Ehkä tulevaisuus tuo tähänkin ratkaisun? :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: