Sellaista jokainen meistä havittelee. Hyvää elämää.
Olen monesti miettinyt minkälainen olisi unelmieni elämä, hyvä elämä. Onko ne edes kaksi samaa asiaa? En ole tullut vielä minkäänlaiseen päätökseen.
Unelmieni elämässä pystyisin panostamaan blogiini niin paljon kuin haluan, ehkä tehdä tätä täyspäiväisesti. Haluaisin matkustaa paljon, sillä blogata voisin missä vain. Haluaisin treenata täysillä tavoitteitani kohti, ilman kokoaikaista stressiä olenko tehnyt kaikki koulutyöt. Haluaisin, että kihlattuni pystyisi panostamaan unelmiinsa animoinnin parissa – Kanadassa. Silloinko vasta eläisin hyvää elämää?
En usko.
Olen lähiaikoina saanut melkoisesti kommenttia ”onko sulla koskaan huono päivä”, ”miten jaksat aina olla noin positiivinen”. Viimeksi eilen ”on sulla kyllä hyvä elämä” kommentti sai itseni pohtimaan sitä hetkeä. Makasin parvekkeemme sohvalla – auringonpaisteessa. Takana oli jalat alta vievä etureisitreeni ja edessä rakkaan veljeni näkeminen pitkästä aikaa. Kaiken lisäksi minulla olisi kolme vapaapäivää putkeen. Kyllä, olin yhtä hymyä. Syitä hymyyn on monia meidän jokaisissa päivissämme, mutta osaammeko huomioida ne?
Vastatakseni monille miettijöille; minulla on pirullisen huonoja päiviä. Sellaisia jolloin mikään ei suju. Keskittymiskyky tuntuu olevan kadonnut jonnekin syvään koloon. Paikkaan josta sitä ei nopeasti kaiveta. En kuitenkaan antaisi niitä päiviä pois, kuinka hölmöltä se kuulostaakin. Niiden avulla osaan nauttia pienistäkin ilon aiheista tuplasti enemmän.
Pieni ajatus päivässä on muuttanut koko ajatusmaailmaani. Elän hyvää, onnellista – omalaatuista elämää. Se on hyvin minun näköinen. Kalenterini täyttyy 90 % asioista, joista nautin ja joita haluan tehdä. Niin se tulee myös jatkossa olemaan (toivottavasti). Vaikka en eläkään täydellistä unelmaani, en ole tyytymätön tähän hetkeen. Voin rehellisesti sanoa nauttivani jokaisesta päivästä.
Harva meistä elää unelmaelämäänsä, mutta on vain meistä kiinni miten elämäämme suhtaudumme. Olemme kaikki lähteneet samalta lähtöviivalta, näemmekö asiat hyvänä vai huonona? Se on jokaisen asenteesta kiinni. Sinä määrität tulevaisuutesi. Millaisen sinä siitä haluaisit?
Oman elämäni käännekohta tapahtui yllättäen, niin etten osaa edes sanoa milloin se tapahtui. Huomasin eläväni hetkessä. Huomasin ottavani riskejä. Antavani kaikkeni jokaisessa tilanteessa. Tein päätöksiä minun kannaltani, sillä olenhan minä se henkilö, joka päätöksieni kanssa joutuu elämään.
Minun hyvä elämäni koostuu ihmisistä, joiden eteen olisin valmis tekemään mitä vain. Hetkistä, jolloin puhelin tai kamera eivät ole läsnä. Treeneistä, joissa ylitän itseni. Opiskelutovereistani, niistä jotka jaksavat katsoa eväspurkkiruokailuitani päivästä toiseen. Työvuoroista, jolloin saan huonotuuliset asiakkaat hymyilemään lähtiessään. Omasta kodista, joka sotkuisenakin on yksi maailman parhaista paikoista. Niin pieniä suuria asioita. Ei miljoonia euroja, eikä hurjasti vapaata aikaa. Vain minä ja pinkit mielikuvituslasini, jotka kääntävät negatiivisetkin asiat positiivisiksi.
Olavi Uusivirtaa lainatakseni on niin helppoo olla onnellinen.
xxo,
Janina