Mahdollisimman paljon, mahdollisimman nopeasti!
Alkusyksystä painiskelin muutaman stressinaiheuttajan kanssa. Ne tuntuivat painavan melkoisesti niskaan ilman minkään näköistä helpotusta. Väittäisin niiden johtuneen jonkin asteisesta ikäkriisistä. Siis 23-vuotiaan naisen ikäkriisistä. Eikö sen pitäisi iskeä vasta 25-vuotiaana tai myöhemmin?
Stressit loihtivat ympärilläni noidankehän. Sellaisen, jossa jokainen asia liittyy toiseen. Opiskelustressi, josta kirjoitin täällä, liittyi ikäkriisiin. Rahastressi liittyi opiskelustressiin, joka linkittyi ajankäytönstressiin. Ajankäytönongelmat taas tulivat opiskelustressin myötä. Aikamoinen keitos. Sen lisäksi kuljin sokeana omalle kehitykselleni, jonka myötä kehitysstressi nosti päätään.
Ikäkriisin juuret juontavat tietoon siitä, että valmistuessani nykyisestä koulutuksesta tulen olemaan 26-vuotias, täyttämässä 27. Järkyttävä fakta, sillä en koe tehneeni riittävästi elämäni aikana. 27-vuotias Bachelor of Business Administration. Mitä jos opiskelenkin väärää alaa ja hukkaan vuosia näiden opintojen parissa? Haen ehkä uudelle opinlinjalle ja valmistun yli 30-vuotiaana. Aloittaen silloin ”uran luomisen”.
Kuka sen määrittelee mikä on riittävästi?
Netistä ponnahtaa silmille otsikko 23-vuotiaasta tohtorista, joka on kerennyt harrastamaan, matkustamaan, näkemään ja kokemaan. Ja on kaikenlisäksi nyt suuren projektin puikoissa. Kuulostaa upealta, mutta jättää miettimään miten hän on kerinnyt, suorittanut, pystynyt? Pitäisikö minunkin olla saavuttanut jo näin paljon? En ole kateellinen, tuollaiset menestystarinat motivoivat ja innoittavat, mutta samalla luovat paineita. Paineita suorittamisesta, onnistumisesta, saavuttamisesta. Olenhan minäkin tehnyt, nähnyt ja kokenut, mutta eri tavalla. Omalla tavallani. Onko se tarpeeksi?
Veikkaan, että nykyelämän suorittamispaineet heijastuvat vahvasti myös fitness-urheiluun. Olen kovasti työstänyt näitä ajatuksia omassa päässäni. Muistan noin puolitoista vuotta sitten aloittaessani kilpatavoite mielessä treenaamisen ajatelleeni, että muut pitävät minua varmasti todella outona koska kysyttäessä vastaus olisi kilpailen kahden vuoden päästä. Siis KAHDEN vuoden. Jokainen varmasti ymmärtää, että rauhallisella tahdilla tulee parempaa tulosta, mutta silti osalla uusista kilpailijoista on paineet nousta lavalle asap! Olisihan se nyt noloa jos tavoitteen ääneen sanomisen jälkeen et heti seuraavissa kilpailuissa nousisikaan lavalle! Mitä muut ajattelisivat? Et olisi saavuttanut riittävän nopeasti, riittävän paljon.
Mikään vauhti eikä mikään tulos miellytä kaikkia, joten itsekin olen pikkuhiljaa opetellut keskittymään omaan elämääni. Olen puhunut kriiseistäni paljon äitini kanssa ja hän esitti silmät avaavan kysymyksen: jos mietit muutaman vuoden taaksepäin, olisitko tehnyt erilaisia päätöksiä niissä elämäntilanteissa? Vastaus oli heti selkeä – EN. En olisi aikaisemmin hakenut kouluun, sillä en kaivannut sinne vaan halusin tehdä töitä sekä matkustaa. Olen noina vuosina reissannut paljon, kiertänyt maailman ja nauttinut elämästä – ottanut hetken kerrallaan.
Stressaanko enää yllä mainitsemastani faktasta, että olen melkein 27 kun valmistun. En. Vaikken ole elänyt enkä tule elämään sellaista elämää kuin moni muu. Voin kyllä rehellisesti myöntää, että tällä hetkellä suoritan opintopisteitä koska niin kuuluu tehdä. En nauti kursseista joita meillä tällä hetkellä on, mutta kuten ihana Marika minua neuvoi – jokaisissa opinnoissa on sellaisia kursseja, joista et niin välitä. Niiden kanssa pitää vain elää ja panostaa sitten niihin itsepäätettäviin syventäviin opintoihin.
Motivoitukaa muiden upeista saavutuksista, mutta älkää stressatko niistä. Ei tässä, valmiissa maailmassa, ole mihinkään kiire. Olet aivan yhtä arvostettava, nouset sitten lavalle heti vuoden sisään tai ”vasta” kolmen vuoden päästä. Tai pitäessäsi muutaman välivuoden sen sijaan että jatkaisit suoraan lukiosta jatko-opintojen pariin.
xxo,
Janina
Kuvat: Lilja
JANINA MICHAELA 
Kyllä sitä voi uraa luoda vielä yli kolmikymppisenä. Monet jopa vaihtaa uraa yli nelikymppisenä eli älä kulta huoli. Elämä johtaa sinne minne itse haluat. Vain oma tahto ja rohkeus on rajana. Oot jo hyvin nuorena nähnyt paljon maailmaa, kokenut monia ylä- ja alamäkiä ja näin ulkopuolisen silmissä seisot vahvana omien ajatuksien takana. Ja muista kolmikymppinen on nuori, koko elämisen idea on olla onnellinen jota voisin sanoa että olet. Stressi on kropan oma keino pitää sut vireillä mut älä muru anna sen viedä mennessään! Monilla tässä maailmas ei ole mahdollisuutta opiskella, tehdä töitä ja kilpatreenata samaan aikaan. I’ll say enjoy and take a break if you need!! Joskus jotkut kurssit voi ottaa vähän kevyemmin ja panostaa enempi tärkeisiin osa-alueisiin.. :)) Chin up my dear!!!
TykkääTykkää
En edes tiiä mistä tämä kaikki johtuu, ehkä siitä että koulussa on suoraan lukiosta tulleita, jotka valmistuvat todella nuorina. Mutta olen tehnyt omat päätökseni vuosien varrella ja tiedän etten niitä tulisi vaihtamaan vaikka pystyisinkin siihen. Oon erittäin onnellinen, vaikkakin välillä stressaan ja mietin näitä asioita. :) Kiitos <3
TykkääTykkää
Kirjoitit tästä just niin sopivaan aikaan! Olen itse keväästä asti pohdiskellut täysin samoja juttuja, ja just tänään opiskelukavereiden ja opettajien juttusilla oltuani tulin siihen tulokseen, että en stressaa opiskelujen suorittamisesta tai työpaikoista tai mistään muustakaan enää. Aion toki jatkaa opiskelujani samaan tahtiin, mutta en enää ota paineita siitä että en ole tehnyt tarpeeksi tai suorittanut juuri tiettyä kurssia jonka kaikki muut ovat käyneet jne. Samoin ajattelen töistä: kun joskus hamassa tulevaisuudessa (toivottavasti noin neljän vuoden päästä…) saan tutkintoni valmiiksi, uskon että löydän paikkani myös työelämässä. Siitä ei tarvitse etukäteen kantaa hirveätä stressia.
Kiitos postauksesta! :)
TykkääTykkää
Kiitos Elina. Tärkeitä oivalluksia, jotka toivottavasti minäkin hiffaan täysin tässä pikapuolin. Turhia stressailuja. Itsellänikin tuo valmistuminen lykkääntyy, koska olen ITSE tehnyt päätöksen olla kevään lukukauden poissaoleva, koska se istuu elämäntilanteeseeni paremmin kuin siellä olo. :)
Kyllä tämä elämä setviytyy ja tullaan löytämään paikkamme!
TykkääTykkää
Hyvä kirjoitus! Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleeni, että älä nyt hyvänen aika iästäsi ressaa. Itse täytin juuri 26 ja valmistuin ammattiin viime jouluna, enkä todellakaan tunne olevani jotenkin hidas/saamaton tai jollain muulla tavalla epäonnistunut. Olen tehnyt muita juttuja, sellaisia, jotka silloin tuntuivat hyviltä. Elämä on niin käsittämättömän pitkä. Mieti 5 vuotta ajassa taaksepäin. Tuntuuko, että siitä on ikuisuus? Minusta tuntuu, ainakin, jos rupean miettimään kuinka paljon asiat ovat muuttuneet. Asiat ovat muuttuneet niin paljon pelkästään viimeisen puolen vuoden aikana… Tulee ihan erilainen perspektiivi siihen, missä me mahdammekaan olla kun katsotaan viiden vuoden päähän tulevaisuuteen. Minulla on ainakin sellainen fiilis, että voin olla AIVAN missä tahansa. Ja minähän olen sitten jo 31-vuotias ;D Näitä juttuja on hyvä välillä miettiä. Mutta jätetään se ikäkriiseily sinne 50 vuoden päähän. ;)
TykkääTykkää
Olen ihan samaa mieltä, ei pitäisi stressata! Hyvä kun lähtöruudusta on päästy eteenpäin. :)
Onhan tässä viidessä vuodessa tapahtunut oikeastaan aivan törkeästi, koko elämä heitti häränpyllyä melkeinpä juuri sen viisi vuotta sitten.
Mäkin lupaan jättää tämän stressaamisen nyt KOKONAAN pois. Ei elämässä sitä paitsi edes pääse takaisin päin, joten miksi edes kyseenalaistaa niitä omia aikaisempia päätöksiä. Kiitos Marja. :)
TykkääTykkää