Täydellinen viikonloppu. Mitenkään muuten en voisi menneitä päiviä kuvailla. Olen sanattoman onnellinen, vähällä poksahtaa kaikesta rakkaudesta, naurusta, ilosta ja lämmöstä mitä mun ympärilläni on.
Juhlin syntymäpäiviäni lauantaina rakkaiden ystävieni seurassa. Lapsuudenkotini täyttyi lämpimästä yhteishengestä, uusista kohtaamisista, herkkusuista ja seinät läpäisevästä naurunremakasta. Sain osakseni rakastamiani tiukkoja rutistuksia, yllätyslahjoja ja yllätysvieraita.
Tärkein asia, jonka ihminen voi toiselle antaa on läsnäolo. Olen huomannut, että ympäriltäni ovat poistuneet ihmiset, jotka imevät energiani ja levittävät negatiivisuutta – heidän tilalleen olen löytänyt ystäviä, jotka pelkällä läsnäolollaan antavat mulle energiaa. He voimaannuttavat.
Lauantai tuntui loppuvan aivan liian aikaisin, mutta olimme sopineet sunnuntaiksi kokkailupäivän, joka paisui nopeasti melkein kahdenkymmenen hengen Joulurauhasta nauttimiseksi. Villasukkia, neuleita, joululauluja, ruokaa notkuva pöytä ja läheisyyttä. Olimme kuin yksi suuri perhe. Söimme lattialla tyynyjen päällä istuen, sillä emme millään olisi mahtuneet ruokapöydän ympärille. Päivä oli täynnä pieniä hellyydenosoituksia.
Ei ole Joulua ilman riisipuuroa, eikä puuroa ilman sitä yhtä kutkuttavaa mantelia. Olin juuri päässyt sanomasta, etten ole koskaan saanut puurosta mantelia, kun se jo löytyi lusikastani. Mantelin saaja saa toivoa. Toivoa suuresti mitä haluaa.
Minun hartain toiveeni olisi saada viettää menneen viikonlopun tapaisia voimaannuttavia, stressin kadottavia ja energisoivia päiviä tulevaisuudessakin.
xxo,
Janina
JANINA MICHAELA 