PIILOTTELEVA TYÖUUPUMUS

Tiedättekö, mä olen elänyt niin hirveässä stressikierteessä että olisin toivonut ettei se olisi totta. Olen alku keväästä asti ollut alati vähenevässä määrin oma itseni. Ensin katosi pilke silmäkulmasta, sitten pienet hauskat läpät alkoivat ärsyttää ja saatoin ärähtää aivan turhasta tai jo totutusta tavasta – kuten makuuhuoneen lattialla lepäävistä miehen boksereista, jotka eivät koskaan tunnu löytävän pyykkikoriin. Minusta kuoriutui mäkättävä ämmä. Vihasin sitä, mutta en osannut lopettaa. Tai en jaksanut. Väsymys, stressi, uupumus ja vitutus oli saatava purettua – kuka muukaan sitä ottaisi vastaan kun mieheni ja äitini. Anteeksi olen pyytänyt useita kertoja. He ovat nähneet lävitseni, tunnistaneet puhelimenkin välityksellä äänestä, että kaikki ei ole kohdalla. Meidän Janni ei ole tässä.

Kaikki varmasti alkoi jo vuosia sitten, kun kisaunelma nosti päätään. Silloin ei stressannut, mutta meininki oli kovaa. Mitä lähemmäksi kisat tulivat sitä pienemmäksi kuja edessäni kapeni. Keskittyminen oli vain ja ainoastaan lavalle nousemisessa. Silloin toki tein itsekkäitä päätöksiä ja olin välillä herkillä, mutta tuolloin väsymys ja stressi eivät näkyneet ulospäin samalla tavalla. Kisojen jälkeen alkoi palautuminen, niin fyysinen kuin henkinenkin, joka ei sitten mennytkään ohi muutamassa kuukaudessa. Kehoni sekä pääni olivat sekaisin eikä ”paluuta vanhaan” enää ollut.

Kisat menivät, työnteko jatkui kovalla sykkeellä. Täyspäiväinen opiskelu siinä sivussa. Päivät venyivät 16 tuntisiksi ja loput karsittiin unesta. Kierre, joka alkoi aikaisemmin on hiljalleen imenyt mua syvyyksiinsä. Viimeisen lukukauden aikana painoin myös täyspäiväisenä töitä, viimeisiä kursseja sekä opparia. Se oli rankkaa. Tunsin sen itsekin. Sen jälkeen piti rauhoittua, koska olisi vain täyspäinen työ. No, työviikot taipuivat reippaasti päälle 40 työtuntiin – pahimmillaan jopa 50:een. Tämän lisäksi treenasin, liikaakin ja samalla vähensin ruokamääriä, koska kroppa vain suureni ja olo tukaloitui. 

Treeni oli kuitenkin tälläkin kertaa se minun hetkeni, minun 60 minuuttinen jolloin aivot ottivat lepoa. Keskity ja tee, ei tarvinnut miettiä muuta. Palautuminen kärsi, unet kärsivät. Yritin tasoittaa menoa; aikaisin nukkumaan, mutta en pystynyt rauhoittumaan. Vaikka aikataulullisesti olisin voinut nukkua 8 tuntia, nukuin pienissä sykleissä ehkä kolme tai neljä. Ei muuten piristänyt. Silti oli väännettävä. Työpaikalla tein töitä kahdessa tiimissä, toisessa minulle sanottiin että en sitoudu riittävästi. 50 TUNTIA VIIKOSSA ENKÄ SITOUDU?

En ole enää saman työnantajan palveluksessa. Irtisanouduin oikeastaan jo huhtikuussa kun tuon kommentin kuulin. En yksinään sen kommentin takia, mutta tämä ei ollut itselleni terveellinen paikka olla. Alle puolessa vuodessa se oli heikentänyt huomattavasti henkistä ja fyysistä hyvinvointiani. Eikä nyt kyse ole siitä, etten tiennyt kuinka paljon töitä tapahtumat vaativat tai ettenkö soveltuisi tapahtuma-alalle. Kyse oli monesta muusta asiasta.

Vaikka sain tasoitettua työtunteja normaalin täyspäiväisen tunteihin, olin rikki. Makasin kotona sohvalla, enkä oikeastaan ollut tässä maailmassa. Tuijotin sarjoja, joista en muista mitään. En jaksanut olla yhteydessä ystäviini ja päässäni se alkoi muodostua ajatukseksi; en ole hyvä ystävä ja koska kukaan ei ole minuun yhteydessä, olen korvattavissa. Tunsin itseni typeräksi, noloksi. Näistäkin ajatuksista kerron lisää. Sillä tuollaiset ajatukset muuttavat käytöstä, ainakin itselläni. Pelko ystävien menetyksestä saa käyttäytymään omistavasti. Ei uskalla tutustuttaa ystäviään toisilleen, koska pelkää että heistä tulee parempia ystäviä kuin sinusta ja heistä. Sitten he unohtavat sinut. Näin minä sen ajattelin.

Tällä hetkellä olen parempaan päin. Kevään palautumisongelmat koituivat rasitusvammoiksi, joiden takia olin sivussa tärkeistä TFW-treeneistä 1,5 kuukautta. Helkkarin pitkä aika. Tänä aikana sain onneksi käytyä hakemassa hieman hikeä meidän Tough Viking -treeneistä. Ne nousivat itselleni suureen merkitykseen, oli merkittävää nähdä positiivisia Oonaa ja Nikoa joka torstai. Rasitusvamma nilkassa oli myöskin pienoisena hidasteena. Se on suurimmaksi osaksi parantunut, mutta yritän edelleen pitää pään kylmänä ja kuunnella sitä treeneissä ja muutenkin liikkuessa.

Mieheni on muutamien menneiden viikkojen aikana useasti todennut, että on ihanaa, että alan taas olemaan oma itseni. Tanssin kotona musiikilla ja ilman, annan miehelleni läheisyyttä enkä vetäydy omaan sohvan nurkkaan, viestitän ystävien kanssa ja vastaan heille samanpäivän aikana! Hyvä kun keväällä vastasin saman viikon aikana. Hymy ja silmäkulman pilke ovat myös palanneet kasvoilleni ja sillä on suora vaikutus fyysiseen olooni. Kroppa tuntuu kevyemmältä, ruoka maistuu ja sitä saa syödä ilman että kroppa turpoaa farkuista ulos. Olen taas nousemassa burnoutin partaalta. Kroppa ei paina tonnia, henkeä ei ahdista, päätä ei särje. On hyvä ja jaksava olla. Se vaikuttaa myös työpanokseeni ja -tuloksiin.

Uupumus tulee hiipien ja räsähtää lopussa niskaan täydellä lastilla. Loppuvuoden suunnitelmani oli tehdä 10-15 tuntisia työviikkoja, mutta uuden työnantajani tilanteen muuttuessa hyppäsinkin täysillä kiitävään junaan täysille viikkotunneille. Päätös pelotti, sillä en ollut lähellekkään palautunut enkä ole täysin vieläkään.

Olen kuitenkin ollut tyytyväinen päätökseeni, sillä vaikka työtahtimme on kova, on työnantajani pitänyt huolen jaksamisestani. Pitkittyneinä päivinä hoputetaan lähtemään kotiin, palaverin venyessä varmistetaan ”kerkeäthän treeneihin?” Työpanostani arvostetaan, siitä kiitetään ja sitten panostan lisää. Jaksaminen ei ole itselleni itsestäänselvää, sillä edelleen on päiviä jolloin perun menot ja makaan sohvalla.

Oman pään ajatusmaailma on ankara. Olenko itse syyllinen tilanteeseeni? Kuvittelenko vain työuupumuksen? Olenko heikko ja naurettava? Voinko sanoa näin julkisesti? Leimaanko työnantajani? Samalla mietin, miksi työuupumuksesta ei puhuta enempää. Miksi se on tabu, joka tulisi lakaista työpöydän alle?

xxo,

Janina

JÄTÄ KOMMENTTI

Avainsanat: , , , , , , , , ,

LÄHDETÄÄNKÖ ULOS?

Olen havahtunut raittiin ilman vajaukseen. Arkisin raittiin ilman saantini rajoittuu kävelyyn kotoota dösärille ja takaisin. Ei ole siis ihme, että usein stressaavat ajanjaksot tuntuvat todellisuutta raskaammilta ja että päätä välillä ”särkee”.

Visit Kokkola, luonto, ulkoilu, vaeltaminen, luontopolku, Villa Elba, Janina Michaela, metsäterapia, henkinen hyvinvointi, raitis ilma, Suomi, retkeily

Voin rehellisesti todeta syyllistyneeni välillä uskomaan päänsärkyä ja nappaamaan ärsyttävään tunteeseen pikaburanan. Pyrin välttämään oireiden hoitoa mahdollisimman pitkälle ja keskittymään ongelmien hoitoon. Tässä tapauksessa olisi riittänyt vaatteiden päälle pukeminen ja ulko-oven avaaminen, siltikin olen päätynyt avaamaan kylpyhuoneen kaapin ja nappaamaan buranan. ”PAAVO!” huutaisivat sisarukseni tähän väliin, niin hölmö teko tuo on itseltäni ollut.

Visit Kokkola, luonto, ulkoilu, vaeltaminen, luontopolku, Villa Elba, Janina Michaela, metsäterapia, henkinen hyvinvointi, raitis ilma, Suomi, retkeily

Tarvitsin happea, halusin pienen get awayn. Kaipasin nauravaa ystävääni, jolla on samat arvot: viikonlopun ”ulos lähtö” tarkoittaa neljän kilometrin vaellusta eikä bileiltaa baarissa.

Saavuin Kokkolaan perjantaina alkuillasta ja tein muutaman duunijutun loppuun (junan nettiyhteys niin huono etten saanut kaikkia duuneja tehtyä), jonka jälkeen lähdimme syömään. Menimme nukkumaan kymmeneltä. Tässä vaiheessa hymyilytti, jes, mikä frendi mulla on! Aamulla rauhallinen vohvelibreku, riittävästi vaatetta päälle ja luontoon.

Visit Kokkola, luonto, ulkoilu, vaeltaminen, luontopolku, Villa Elba, Janina Michaela, metsäterapia, henkinen hyvinvointi, raitis ilma, Suomi, retkeily

Visit Kokkola, luonto, ulkoilu, vaeltaminen, luontopolku, Villa Elba, Janina Michaela, metsäterapia, henkinen hyvinvointi, raitis ilma, Suomi, retkeily

Menimme ilmaiseen terapiaan. Kiipesimme lintutorneihin, pelastimme rautalankaviritykseen kiinni jääneen talitiaisen ja auringon paistaessa pysähdyimme, suljimme silmämme ja nautimme. Vaikka olimmekin liikkeellä yhdessä, terapioimme molemmat myös itseksemme. Kävelimme pitkiä pätkiä hiljaa. Ota hetki ja kuvittele yhteinen hiljaisuus, joka ei ole painostava eikä saa aivojasi stressitilaan mitä nyt tulisi sanoa, mistä voitais puhua? Se on luksusta. Metsä on terapiaa, hiljaisuus on terapiaa.

Visit Kokkola, luonto, ulkoilu, vaeltaminen, luontopolku, Villa Elba, Janina Michaela, metsäterapia, henkinen hyvinvointi, raitis ilma, Suomi, retkeily

Visit Kokkola, luonto, ulkoilu, vaeltaminen, luontopolku, Villa Elba, Janina Michaela, metsäterapia, henkinen hyvinvointi, raitis ilma, Suomi, retkeily

Tavoitteenani on ulkoilla enemmän. Ehkä ensi kerralla päänsäryn jyytäessä päätä tajuan kysyä mieheltäni ”toisitko buranaa” sijasta ”lähdetäänkö ulos?”

xxo,
Janina

JÄTÄ KOMMENTTI

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

5 ASIAA, JOTKA OPIN ÄIDILTÄNI

On hetkiä, jolloin tuntuu pahalta. Sitten on hetkiä, jolloin jo hetkeksi unohtaa ja hetkiä, jolloin kehossa tuntee lämmön ja kiitollisuuden. Meidän läheiset opettavat meille paljon ihan huomaamatta. Olen havahtunut asioihin, joita äitini opetti minulle. Tässä niitä, jotta sinäkin voit saada yhtä hyviä neuvoja kuin minäkin.

Janina Michaela, elämänopit, elämäntapaohje, mitä on hyvä elämä, parisuhde, elämä, syksy, väriloisto, somevaikuttaja, bloggaaja

Mikään muu ei pidättele sinua kuin sinä ja sinun ajatuksesi. Äitini oli puoliksi sokea eikä hänen liikkumisensa ollut ketterää tai nopeaa. Siltikin hän meni, näki ja koki. Toimi isäntäperheenä 32 vaihto-oppilaalle, matkusti Las Vegasiin perheensä kanssa, auttoi lapsenlapsiaan läksyissä, kävi elokuvissa, teki käsihierontoja ja meni juuri sinne minne halusi. Hän ei jarruttanut elämäänsä yhden aistin puuttuessa vaan selvitti ja näki hieman enemmän vaivaa tehdäkseen asioita. Eikä hän muuten kuunnellut muiden ”ethän sä nyt voi” -kommentteja. Niitä kommentteja ei myöskään mummoni kuuntele, sillä vaikka hän kulkee hyvin rauhallisesti rollaattorin kanssa, hän matkustaa milloin Hong Kongiin, milloin Italian pikkukyliin – koska hän haluaa.

Janina Michaela, elämänopit, elämäntapaohje, mitä on hyvä elämä, parisuhde, elämä, syksy, väriloisto, somevaikuttaja, bloggaaja

Jos et pääse maailmalle, tuo maailma luoksesi. Tämä oppi liittyy vahvasti ylempään, sillä sokeus ja liikkumisrajoitteet tekivät pitkän matkan matkustuksen hankalaksi, miltei mahdottomaksi. Äiti sanoikin aina, että hän kaipaa maailmalle paljon, mutta hänellä ei ole mahdollisuuksia lähteä, joten hän tuo maailman luokseen. 32 vaihto-oppilasta yli 20 vuoden ajalta asui perheeni luona. He olivat jokaiselta mantereelta, jokaisesta maailman kolkasta. Äiti tutustui kulttuureihin, maihin sekä ihmisiin. Hän löysi keinot toteuttaakseen unelmiaan.

Janina Michaela, elämänopit, elämäntapaohje, mitä on hyvä elämä, parisuhde, elämä, syksy, väriloisto, somevaikuttaja, bloggaaja

Tee aina aikaa elämäsi tärkeille ihmisille sekä ihmisille, jotka tarvitsevat sinua. Tein äidin muistotilaisuuteen videon, jossa kerroin muistojani hänestä. Yksi vahvimmista ajatuksistani on se, miten hänellä oli  a i n a  aikaa muille. Joka kerta soittaessani Suomesta kotiin sain hänet kiinni ja huomasimme puhuvamme jo toista tuntia. Ei ollut väliä mikä päivä oli, mitä hän oli tekemässä, hän järjesti aina aikaa. Huomasin saman jo asuessani Jenkeissä, päivät saattoivat olla täynnä vaihto-oppilaiden aluepäällikön toimia, lastenlasten kaitsemista, ruokkimista ja auttamista, mutta silti ystävien ja perheenjäsenten soittaessa tai paukatessa (aina avoimesta) ovesta sisään, hän pysähtyi ja kuunteli. Kuunteli ja oli läsnä – ei siis mitään taikatemppuja vaan asioita, joita sinä ja minä pystymme tekemään.

Janina Michaela, elämänopit, elämäntapaohje, mitä on hyvä elämä, parisuhde, elämä, syksy, väriloisto, somevaikuttaja, bloggaaja

Pidä huolta parisuhteestasi. Se on kaiken avain. Vanhempani olivat naimisissa 45 vuoristorataista ja upeaa vuotta. He riitelivät, olivat välillä puhumatta, heittivät läppää, nauroivat kokemuksilleen ja rakastivat. Jotkin riidat olivat isompia kuin toiset, mutta jokaisen hurrikaanin jälkeen paistoi aurinko. Ei ollut asiaa, jota ei voinut korjata sanoin ja teoin. Parisuhteen säröt voidaan korjata tutkimalla mistä särö johtuu ja oppimalla siitä, jos säröjä ei huomioi parisuhde heikkenee. Älä ikinä lopeta parisuhteessa puhumista vaan kerro avoimesti tunteistasi, ole täysin paljaana. Enkä vain laita sanoja toisten perään vaan uskon vahvasti heidän esimerkillään olleen vaikutusta siihen, että olemme Mikon kanssa antaneet vaikeuksien vahvistaa meitä. Teen kuten yläpuolella kirjoitan ja tiedän sen toimivan.

Janina Michaela, elämänopit, elämäntapaohje, mitä on hyvä elämä, parisuhde, elämä, syksy, väriloisto, somevaikuttaja, bloggaaja

Sanoessasi elephant shoes, suusi liikkuu samalla tavoin kuin sanoessasi i love you. Viimeinen oppi, mutta niin ihana etten kestä. Vanhempani saattoivat tilaisuuksissa tai juhlissa kuiskata huoneen toiselta puolelta ”elephant shoes” toisilleen kertoakseen rakkaan tärkeydestä. Se oli heidän oma juttunsa, joka jatkaa eteenpäin elämäänsä.

xxo,
Janina

JÄTÄ KOMMENTTI 

Avainsanat: , , , , , , ,
%d bloggers like this: