Lajien risteyksessä

Minun pääni on hieman pyörällä tällä hetkellä. Olen rakkaan työkaverini kanssa sumplinut, miettinyt, käännellyt ja väännellyt tilannetta. Jenkkifutis-kärpänen nimittäin puraisi alkeiskurssin aikana kovaa. Sen levittämä innostuminen tuntuu vain leviävän sisälläni. Vähän meinaa jopa harmittamaan, että itselläni on Body Fitness -kilpailut tavoitteena.

Olen miettinyt pääni puhki kuinka saisin nämä lajit ottamaan toisiaan kädestä, mutta se ei 95% varmuudella toimi. Kuten yksi lukijoista kommentoikin, tavoitteellinen jenkkifutis ja tavoitteellinen fitness eivät sulaudu toisiinsa – millään tavalla. 

Olen aina ollut hurjan kilpailuhenkinen, lähden helposti mukaan kisaan kuin kisaan. Olen myös suurimmaksi osaksi ollut enemmän joukkue- kuin yksilökilpailija. Tämän viikon aikana aivoni ovat olleet päällä non-stoppina – olen miettinyt kovasti tulevaisuuttani, tavoitteitani. Itse olen tieni valinnut ja tuolle fitness-lavalle haluan nousta. Mutta mitä jos teen väärän päätöksen? Pitäisikö kuitenkin miettiä vielä? Pää on sekaisin. 

DSC_1001 - Copy

Sunnuntaina pääsen vielä bonus-kerralla pistämään kamat päälle. Tapaamaan rämäpää-Jannia, jota ei tunnu meno pelottavan tai osumat pysäyttävän. Pelaamaan asenteella, joka pitäisi myös saada sovitettua kentän ulkopuoleiseen elämään – puskemaan esteiden läpi, kiertämään ohi tai hyppäämään yli. 

Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä muutakin kuin mustelmia? 

xxo,
Janina

PS. Jännä, että molemmissa kontaktitreeneissä paidannumeroiksi valikoitui 7 & 23 – molemmat onnennumeroitani. Sattumaa? Hehe. 

Avainsanat: , , , , , ,

8 thoughts on “Lajien risteyksessä

  1. Tipa sanoo:

    Moikka!

    Itse pidän fitnesstä hienona elämäntapana ja urheilu erikseen. Mun mielestä valitse ehdottomasti jefu! Mitä sä loppupeleissä saat siitä että nouset fitnesslavalle? Kokemusta ja hyvän kropan..? No niin saat varmasti jefustakin ja lisäksi saat vielä oikeesti varmasti hienon urheilulajin mitä harrastaa ja jos susta tulee tarpeeks hyvä nii voit vielä saada ammatinkin (okei tosta en tiedä, koska en oo perehtynyt voiko naiset saada jefusta ammatin mutta miehet ainakin

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Suomessa harva jefu-pelaaja pystyy tekemään sitä 100% ammatikseen, mutta kyllä maailmassa tilaisuuksia varmasti on. :)
      Fitness mietityttää siksi, että olen panostanut siihen niin paljon. Valmennus ei ole ilmaista, mutta toisaalta ei se hukkaan menisi vaikka päättäisin miten vain. Jos elämä olisi helppoa ja aikatauluja ei tarvitsisi miettiä, voisi päätös olla helpompi.

      Tykkää

  2. Aino sanoo:

    Mieti vielä ja kuuntele sydäntäs, sieltä sää sen kaipaamasi vastauksen löydät <3 Ja sitä kuuntelemalla kun teet päätöksen, et varmastikkaan tuu katumaan!

    Tykkää

  3. Liina sanoo:

    Olen vahvasti jenkkifudiksen parissa toimiva ja juurikin Roostersin, joten en toki pysty puolueettomasti asiaan kommentoimaan. Mutta myös kehopuolta paljon nähneenä mun päällimmäinen ajatus on se, että pystyt kyllä pelaamaan sekä jefua että menestymään kehopuolella. Mutta…. et samaan aikaan. =) Jefun pelaaminen ei poissulje sitä, ettet pystyisi fysiikkaasi kehittämään. Päin vastoin! Toki voimatreenissä paino on enemmän voimassa ja liikeketjuissa/ toiminnallisuudessa, eikä niinkään kehonmuokkaamisessa, mutta puntti on aina punttia. Jefu on myös fyysisesti rankaa laji, joten suosittelen aloittamaan lajin mahdollisimman nuorena. Toisin kun taas fitness puolella ikä on vain plussa ja kropan muokkaaminen vaatii vuosien ja vuosien työtä. Eli jos valinta tuntuu sydäntä raastavan vaikealta ja pelkäät, että toisen lajin pois jättäminen tulee myöhemmin kaduttamaan, niin pelaa jefua nyt ja mene kisoihin parin vuoden päästä. Win-win!

    -Liina

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Kiitos Liina! Hyviä pointteja, todella hyviä. Jefu on todella rankkaa ja vaikka siinä lihasta tarvitaankin, niin aivan erilaista kuin kuntosalilla treenaus. Puntti kun tuppaa olemaan aika yksipuolista, mutta rakastan sitä. Pitää puhua vielä Villen kanssa aikatauluista ja muista. Aikataulutus saataa olla kompastuskiveni, katsotaan miten menee. Treeneissä olisi ainakin mahtava käydä! :) Ja jos ei muuta niin ensi vuonna kisojen jälkeen ei tarvitse enää miettiä.

      Tykkää

      • Polenka sanoo:

        Olin tulossa kommentoimaan ihan samaa, eli jefu ja muut taitoa vaativat lajit kannattaisi kyllä aloittaa mahdollisimman nuorena, bodylavoille ehtii vielä vanhempanakin.

        Tykkää

      • Janina sanoo:

        Kiitos. Olen pitkän mietinnän jälkeen tullut siihen päätökseen, että bodylavat ovat nyt ensimmäisenä tavoitteenani. Niihin olen panostanut paljon, laittanut rahaakin paljon kiinni. Haluan pysyä päätöksessäni ja viedä tämän loppuun asti.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: