Olin odottanut lauantaita pitkään. Suomen ensimmäiset Fitness Universe -kilpailut! Suomessa on (ymmärtääkseni) aikaisemmin ollut vain IFBB:n alaisia kisoja. On mahtavaa saada kilpailijoille valinnan varaa, sillä liitot eroavat toisistaan melko paljon – kuten me ihmisetkin.
Timmejä mimmejä ja miesten pyykkilautavatsoja. Mitäs sitä muutakaan lauantaihinsa kaipaisi! Kilpailualue oli pikkiriikkinen, istumapaikkoja oli maksimissaan 40. Else Lautala teki hurjan työn toteuttaakseen Fitness Helsinki -kisat, jostainhan se on aloitettava. Tuo pieni ja intiimi tila lisäsi varmasti tunnelmaa, joka tuntui nousevan mitä pitemmälle kisat etenivät.
Kilpailujen alkaessa olimme ystävieni kanssa melkoisen pihalla. Olemme jokainen seuranneet aikaisemmin vain IFBB-kilpailuja, joista tiedämme arvostelukriteereitä jokaisesta sarjasta. Ensimmäisten kilpailijoiden astellessa Fitness Model -sarjasta lavalle olimme kummissamme. Kilpailijat olivat asuissa eivätkä bikineissä? Seuraavana olikin teema-asukierros! Näissä kisoissa oli todellista show:n tuntua, eri tavalla kuin IFBB:n kisoissa.
Minusta oli mielenkiintoista kuinka jokaisen kilpailijan astellessa lavalle, heistä kerrottiin pieniä faktoja. Minkä ikäinen, mistä kotoisin, harrastukset, kiinnostuksen kohteet.. Huomasin nopeasti, kuinka monelle kilpaileminen on elämäntavan jatke. Se pieni pilke silmäkulmassa, joka antaa potkua elämään. Moni kilpailijoista harrastaa monipuolisesti urheilua; entisiä alppihiihtäjiä, ratsastajia, telinevoimisteljoita, käsipalloilijoita.. Näin sen kuuluukin olla. Olen varma, että ensi vuonna kisat vetävät enemmän kilpailijoita sekä katsojia!
En vieläkään ole varma kuinka Fitness Universen kilpailijoita arvostellaan, muutakuin ettei heitä vertailla toisiinsa vaan jokainen saa yksitellen pisteet. Moni omista suosikeistani jäi ilman palkintoa kun muutama sellainen, jota en itse olisi palkinnut sijoittui Top 3:een. Lavalla näkyi upeita mimmejä, kiehtovia teema-asuja ja melkoisia suorituksia. Olen varmasti ensi vuonnakin katsomassa.
Näiden kisojen myötä varmistui välillä itseäni mietityttänyt kummassa liitossa kisaisin -ajatus. Nyt tiedän. IFBB edustaa enemmän sitä miltä itse kisapäivänä haluan näyttää – ainakin vielä. Tulevaisuudesta en tiedä. Monessa blogissa on puhuttu kuinka toinen liitto on toistaan parempi, mutta eihän se näin ole. Molemmissa liitoissa kilpailijat joutuvat tekemään hurjan työn lavalle noustakseen. IFBB:ssä haetaan kireämpää kisakuntoa, sanoisin myös lihaksikkaampaa.
Itseäni miellyttää lihaksikkaampi vartalo. Kannustan kuitenkin aidosti innoissani muita kilpailijoita, onhan osa heistä ystäviäni sekä tuttujani. Heidän menestyksenä toisessa liitossa ei ole minulta pois. Ei heidän ihannevartalonsa eroaminen minun ihannevartalostani ole minulta pois. Kilpailijoiden pitäisi olla suotavampia toisiaan kohtaan. Kilpaillaan omissa liitoissamme, ei toisiamme vastaan. Fitness-piirit ovat Suomessa vielä niin pienet, että täällä on tilaa kaikille.
Onneksi olkoon Ellu 3. sijasta! Upeaa työtä. Jos saisin ripauksenkin hänen itsevarmuudestaan ja lavasäteilystään omaan kilpailutilanteeseeni, loistan varmasti. Seuraavan kerran hurraa huudan näille ihanille mimmeille Fitness Universen Miamin kisoissa, jonne lähden rakkaan ystäväni tueksi ja turvaksi. En malta odottaa mitä reissu tuo tullessaan!
Olitteko te katsomassa kisoja? Mitä mieltä olitte? :)
xxo,
Janina
Ihanan positiivinen kirjoitus fitness universe liiton Helsingin kilpailuista ;)
TykkääTykkää
Kiitos! :)
TykkääTykkää
Naulan kantaan! Mua naurattaa nää typerät taistelut eri liittojen paremmuudesta ja huonommuudesta. Näissä kuitenkin haetaan eri asioita ja arvostelukriteetitkin ovat eri. Kiitos mahtavasta seurasta :-)
TykkääTykkää
Juurikin näin! Kiitos itselles! Kultsalla nähdään, tai mä nään ja sä loistat <3
TykkääTykkää