Kun päätin olla luovuttamatta

Unelma. Sellainen, jonka eteen on valmis tekemään mitä vain. Panostat kaikkesi, lataudut henkisesti ja fyysisesti. Kunnes eteesi tulee hetki, jolloin tunnet unelmasi lipuvan sormiesi välistä.  

Viime lauantaina tapahtui jotain todella kummallista. Peilistä takaisin katsoi joku aivan muu. En se ollut minä. Se oli ihminen, joka näytti siltä että se oli syönyt kaksi vuotta Mäkkärissä eikä tiennyt mikä kyykky on. Se tuntu tosi pahalta. Se pelotti ja aiheutti sellaisia tunteita mitä ei ole koskaan aikaisemmin tullut koettua. Ei ainakaan niillä leveleillä. Ensimmäiset ajatukset olivat negatiivisia. Päällimmäisinä pelko ja huoli, sillä siinä vaiheessa ei ollut minkäänlaista käsitystä mikä sai tälläisen reaktion aikaan.

Naamani oli turvonnut, silmät melkein muurautuneet umpeen. Kroppa oli kerännyt lähemmäs kahdeksan kiloa nestettä. Lauantain lääkärikäynti ei hurjasti helpottanut asiaa. Tulin kotiin silmätippojen ja antihistamiinien kanssa. Työpaikallani riehunut silmätulehdus oli kaatanut raavaitakin miehiä sohvan perukoille, joten päätimme estää sen tulemisen. Jokainen lääke käytiin tarkasti Antidoping-listojen kanssa läpi. Sehän olisikin kaiken huippu, jos ihmeiden kautta saisimme kropan lavakuntoon ja sen jälkeen tulisi diskaus. Huonointa huumoria huonoimpina aikoina. Päivän käytön jälkeen silmät tuntuivat normaaleilta, joten lopetin lääkkeiden turhan popsinnan.

Kroppa pysyi tiukasti samannäköisenä. Maanantaina uusintakäynti lääkäriin, sillä olotila vain paheni hetki hetkeltä. Mikään ei auttanut. Seistessä tuntui, että pohkeet keräävät niin paljon nestettä että iho repeää. Se olotila oli todella huono, mutta omat ajatukset olivat vielä huonommat. En tiedä olenko koskaan aiemmin käynyt niin kuopassa. Niin syvällä ja niin nopeasti. Se tunne kun oma unelma valuu pois. Olet painanut 21 viikkoa dieettiä ainoastaan. Sitä varten että matkasi huipentuisi lavalla sinä yhtenä hetkenä. Nauttimaan omasta saavutuksesta. Näyttää sen muille, että pystyt kantamaan itseäsi ylpeänä ja hymyillä sitä – oikeasti – aitoa hymyy. Se ois kaikki jäänyt multa kokematta.

Läheisten avulla päätin olla luovuttamatta. Ei se päätös mikään selkä ollut. Ei se iskenyt kuin salama kirkkaalta taivaalta. Läheiseni ohjasivat jatkamaan. He antoivat voimaa, tuli tsemppiviestejä ja huolestuneita puheluita. Mutta yksikään niistä puheluista tai viesteistä ei epäillyt ettenkö minä nousisi sunnuntaina lavalle. Se merkkaa ihan saatanasti! Se on semmosta järkkymätöntä luottoa, joka luo uskoa myös mulle. Ja se loi sitä paljon.

Ei ole helppoa ollut missään vaiheessa ennen tätä aamua. Pidin mahdollisimman tiukkaa radiohiljaisuutta, jotta saisin keskityttyä omaan tekemiseeni. Facebook sekä Instagram täyttyivät kilpailijoiden kuvista, joissa ihmiset olivat itsestään ylpeitä. Postauksista, joissa he kertoivat katsovansa peilistä tiukkaa, hiilareilla pikkuhiljaa täyttyvää kroppaa. He kaikki pystyivät nauttimaan viimeistelyviikon rentoudesta. Oli myös kuvia, joissa timmiä timmimpi mimmi valittaa turvotusta. Se sai oman fiiliksen entistä pahemmaksi. Ei siksi, ettenkö haluaisi muiden onnistuvan vaan siksi, että oma tilanne oli niin paljon pahempi. Paniikki oli vallannut minut. Mitä jos kroppa ei kuivuisikaan.

Tämän viikon aikana olen itkenyt varmasti koko vuoden edestä. Pienistäkin asioista on seurannut suuri murtuminen. Siihen on riittänyt kisakorkojen jalkaan laitto. Koska olen ollut niin epätietoinen siitä, kehtaanko lavalle sunnuntaina edes nousta. Mutta! Viimeistelyviikkoa ei turhaan kutsuta ihmeiden viikoksi, sillä niin paljon se kroppaa muuttaa. Kroppa on saanut kaikkea sitä mitä se on kaivannut. Lepoa, venyttelyä, kevyempää treeniä ja hiilareita. Olemme takaisin yhteisymmärryksessä ja viemässä projektia hymyillen loppuun.

Huomenna lavalla nähdään nainen, jonka hymy on aito. Nainen, joka varmasti jossain vaiheessa päivää pilaa meikkinsä onnen kyynelillä.

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , ,

15 thoughts on “Kun päätin olla luovuttamatta

  1. Laura sanoo:

    Tsemppiä kisoihin!! Varmasti menee hyvin :)

    Tykkää

  2. Emmi sanoo:

    Missä pituussarjassa kisaat? Seuraan netistä kiinnostuneena tapahtumia, tietää sit mitä ryhmää tiirailla vähän tarkemmin. :)

    Tykkää

  3. Emmi sanoo:

    Ja edelliseen kommenttiini vielä lisäisin, että hurjasti tsemppiä huomiseen!! :)

    Tykkää

  4. Kati sanoo:

    Hei, aivan uskomaton nousu lavalle muru! Nostan suuresti hattua. Niin ylpeä susta.. fitness urheilu on todella rankkaa. Tuo sun fyysinen ja psyykkinen vahvuus vastoinkäymisistä huolimatta on ihailtavaa. En tunne monia jotka pystyvät käymään läpi mitä itse kävit. Amazing and ”Fantastic” kuten Jayden sanoo. Well done sweety!! So proud and wanting to tell everyone about your training and competing!! Skype myöhemmin.. :)

    Tykkää

  5. p sanoo:

    Pakko sanoa, että ois kyllä kannattanu jättää menemättä sinne lavalle.

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Moikka Pia!

      Tiedän olleeni pikku likka isossa liigassa, kunto omaan silmäänkin huono. Mutta uskon myös siihen, että jos olisin lauantaina heittänyt hanskat tiskiin niin vitutus olisi aivan eri luokkaa.
      Toivottavasti olit paikalla ja näit kuinka itsevarmana rakastin jokaista hetkeäni lavalla.

      Tykkää

  6. Tipa sanoo:

    Moikka Janina!

    Mä ainakin uskon, että sun kunto on varmasti ollut hyvä! Mutta kovasti kuvia olen instagramiin tai tänne blogiin kaipaillut! onko kisakuvia tulossa :)?

    Tykkää

  7. Ässä sanoo:

    Hei, saitko selville, mikä turvotuksen aiheutti? Mikä meni pieleen? Kun näin kuvasi turvotuksestasi, oli kuin olisin katsonut itseäni maanantaina. Yhtäkkiä tuli monta kiloa nestettä ja kuten kuvailit, housut eivät meinanneet mahtua jalkaan. Sain onneksi samana päivänä ajan lymfahierontaan. Sen, syvävenyttelyn, tukisukkien ja veden kittaamisen avulla turvotus vähitellen (parissa päivässä) lähti. Mutta edelleenkään en tiedä, mistä se tuli.
    Vaikken mitään kisakuntoa treenaakaan, tuollaiset takapakit omassa kunnossa ja vielä kesäaikaan ovat varsin ahdistavia. Olisikin kiinnostavaa kuulla aiheesta lisää: miksi yhtäkkiä kroppa menee täysin tukkoon, paino nousee, sama ruokavalio, joka ennen piti vatsalihakset näkyvissä, jääkin vyötärölle ja sitten vielä tulee tuollaisia turvotuskohtauksia. Ja ennen kaikkea, millä itsensä saa takaisin raiteille?

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Moikka!

      Lääkärissä sanoivat että mulla olisi ollut polydipsia, eli liika veden juonti. Mutta en itse usko siihen alkuunkaan.
      Olemme valmentajani kanssa käyneet ohjeitani läpi, niissä ei ole minkäänlaista vikaa ja noudatin niitä 100%. Uskomme, että dieetin stressi laukesi huonoon saumaan eli viimeisen kovan treenin jälkeen pääkoppa tiesi että lepoa on tulossa joten kroppa reagoi näin.
      Mitään 100-varmaa en osaa sanoa, sillä lääkäreistäkään ei ollut minkäänlaista hyötyä.

      Toivottavasti oma tilanteesikin on jo parempaan suuntaan eikä ole uusiutunut! Kovien treenien jälkeen kropassa velloo tulehdukset, jotka keräävät nestettä. Kehonhuollon lisäys on itselläni ikuisuusprojekti. :)

      Tykkää

  8. […] Debyytti-kisojeni jälkeen tiesin vastauksen 120% varmuudella. Tottakai mä kisaan vielä, anna mulle pari kehitysvuotta niin palaan lavalle. Mulla jäi kevään kisoista hieman hampaankoloon, kaikki oli sujunut hyvin, kunnes viimeistelyviikko oli alkamassa. Niistä vastoinkäymisistä voitte lukea täältä. […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: