ISTUMATYÖN ONGELMAT

Mulla on ollut hieman ongelmia sopeutua istumatyöhön. Oon jokaisessa aikaisemmassa työssäni ollut jaloillani – liikkunut, kävellyt ja touhunnut. Nyt toimistotöitä tehneenä olenkin tilanteessa, joka on avannut silmiäni ihmisten jaksamiseen.

Kuinka monesti te olette kuulleet ”töistä tullessa istahdan sohvalle enkä saa itseäni siitä ylös.” 

Mä olen kuullut sen lukemattomia kertoja. Ja jokaisella kerralla olen (en haluaisi sanoa vängännyt) kohteliaasti väittänyt vastaan sekä koittanut positiivisesti kannustaa lähtemään salille suoraan töistä tai pitämään salikamat valmiina lähtöön kotona. Iso osa ihmisistä tekee istumatyötä ja painii saman asian kanssa viikosta toiseen.

istumatyö, ongelma, Janina Pohja, Fit Times, Töölö, jaksaminen, treeni

Nyt olen heidän kanssaan samassa veneessä ja alan ymmärtämään mistä he ovat kaikki minulle yrittäneet kertoa. Istumatyö lamauttaa. Kun olet päivän istunut paikoillasi tietokoneen ääressä, tulet kotiin takki tyhjänä. Istahdat sohvalle, otat makuuasennon ”vain hetkeksi” ja puolitoista tuntia myöhemmin et jaksa vieläkään lähteä.

Olen siltikin treenannut kaikki ohjelmani treenit, sillä vapaat viikonloput ovat täydellisen kiireettömiä treenihetkiä. Olen koittanut löytää päiviini uusia rutiineja, uusia tapoja, jotka tukisivat tätä työtä. Olen aloittanut työmatkapyöräilyn, jolla saan lisää aktiivisuutta päiviini. Herättyäni heitän vain repun selkääni ja hyppään uljaalle ratsulleni. Puolen tunnin päästä olen jo toimistolla, hyppään viileään suihkuun ja syön aamupalan rauhassa – ulkoilmasta virkistyneenä.

Onneksi tämä työnvaihto tuli kesällä, jolloin valoisuudesta saa jo yksinään hieman tsemppiä jaksaa enemmän kuin talvella. Kesä tuo mukanaan myös ulkotreenejä, jokaisesta hiemankin vehreästä puistosta löytää joogaajia, kehonpainotreejaania ja street workout setuppeja. Treenaaminen ei voisi olla helpompaa – kunhan sinne paikalle pääsee!

istumatyö, ongelma, Janina Pohja, Fit Times, Töölö, jaksaminen, treeni

Treeneihin lähteminen helpottuu varmasti, sillä sen jälkeen fiilis on paljon freesimpi. Ongelmani on toisaalta myös se, etten ole löytänyt vielä itselleni istumatyöhön soveltuvaa ruokavaliota. Sen tulisi olla ravitseva, energiaa antava ja jaksamista tukeva. Olisiko teillä vinkata jotain hyväksi havaittuja komboja?

xxo,
Janina

KOMMENTOI TÄSTÄ

Avainsanat: , , ,

4 ajatusta artikkelista “ISTUMATYÖN ONGELMAT

  1. Mari H sanoo:

    En tiedä ravinnosta, mutta riittävä veden juominen sen toimistopäivän aikana merkitsee yllättävän paljon. Itselleni ei tule jäätävää iltapäiväväsyä, jos muistan juoda vettä eikä taustalla ole mitään hurjaa yövalvomista yms.

    Tykkää

    • Janina Pohja sanoo:

      Toi on kyllä totta ja vaikka normaalisti juonkin reippaasti vettä, on se unohtunut liian monta kertaa! Päästiin nyt muuttamaan omaan huoneeseen tiimin kanssa, joten saan vähän tavaroita leviteltyä enempi ;) Vesipulloa/-kannua vaan!

      Tykkää

  2. Sartsa sanoo:

    Mä ruinasin itselleni sähköpöydän ja lopulta semmoisen sainkin (kiitos pieni miesvaltainen työporukka). Pysyy paljon virkeämpänä kun ei röhnötä koko päivää tuolissa. Yleensä koko aamupäivä tuleekin oltua seisten. Iltapäivä sitten vuorotellen :)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: