Ystävyys on kummallista. Ihmisiä vilistää ympärillämme, mutta joidenkin kohtaaminen muuttaa elämämme suuntaa. Sitä vain jotenkin päättää, että tän tyypin kanssa mulla on hyvä olla – nähdäänhän taas? Nähdään, hengataan ja opitaan toisiltamme.
Kaiken tämänkin jälkeen ystävyys voi loppua. Ja se on täysin ok. Se ei arvoita tuota ystävyyttä huonommaksi kuin muut. On vain annettava ihmisten mennä. Turhalla takertumisella et tee itsellesi, etkä ystävällesi palvelusta. On vain kiitettävä siitä mitä he ovat elämäämme tuoneet. Vuosien vieriessä eteenpäin nuo samat henkilöt saattavat tehdä comebackin elämiimme mitä yllättävimmillä tavoilla, mutta sitä ennen on elettävä ja edettävä. Löydettävä ihmisiä omaan heimoonsa.
Siellä savusaunan hämärässä sen huomasi. Muiden lähdettyä jäimme Annan kanssa kaksin. Olemme vuosien aikana nähneet hieman päälle kahden käden sormilla laskettavan määrän emmekä viimeisten kuukausienkaan aikana juuri ole olleet aktiivisia yhteydenpitäjiä. Siitäkin huolimatta mikään ei tuntunut oudolta. Viereeni oli valikoitunut tyyppi kenen kanssa mulla on hyvä olla. Nainen niin täydellisen erilainen mutta totaalisen samanlainen. Hengenheimolainen, isolla hengellä!
Ystävyys ei ole synonyymi jokapäiväiselle tai edes jokaviikkoiselle viestittelylle. Se ei tarvitse sellaista pysyäkseen elossa. Sen ei kuulu tuntua painostavalta ja näyttäytyä pakollisina, päivittäisinä, ”muru, miten menee? Ikävä!” -viesteinä. Ystävyyteen riittää tieto siitä, että toinen on pyyteettömästi vierelläsi – kausista, mielipiteistä ja muista ihmisistä riippumatta.
Ystäviin kohdistuva luotto ei ole harkittua vaan tunnepohjaista. Luotettavimmat ystävät eivät automaattisesti ole niitä ketkä olet tuntenut pisimpään. He ovat niitä, jotka seisovat rinnallasi, uskaltavat olla erimieltä, antavat tunteiden näkyä ja sanaharkan tulla jos on tullakseen. Jos mun pitäisi yksi neuvo ystävien valinnalle antaa, se olisi jo Instagramissakin vilahtanut lause: Go where the love is. Tänä viikonloppuna se oli vahvasti läsnä Kiteellä.
Mitä tosi ystävyys on teille?
xxo,
Janina
Janina Michaela Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinissa.