JANINA MICHAELA

Aikuisuus on vitsi.

Pienestä pitäen olen saanut sellaisen kuvan, että aikuisuus on hieno asia. Jos minulta olisi nuorempana kysytty mitä aikuisuus on, olisin luultavasti vastannut jotain seuraavaa:

Se on pitkiä työpäiviä ja stressiä, mutta myös vapautta matkustaa sekä ostella mitä haluaa. Silloin on pitkiä ystävyyssuhteita ja vakavia keskusteluita. Aikuisena osaa käyttäytyä toisia kohtaan ja ottaa vastuuta omista tekemisistään, sanoistaan – oli ne sitten oikein tai väärin. Aikuisena tietää myös mikä on oikein ja mikä väärin.

Sitten tulee se aikuisuuden kynnys. Tulee vastuullisemmat työt, uusia ihmisiä ja mahdollisuus oppia tulkita sekä käyttäytyä erilaisten ihmisten seurassa. En tarkoita esittämistä vaan ihmisten erilaisten luonteiden huomioon ottamista esimerkiksi puhetyylin tai vitsien tasossa. Uskon teidän tietävän.

Kukaan meistä ei ole itse pyhimys vaan jokainen meistä tekee virheitä, sanoo tarkoituksella tai tahattomasti pahasti jollekin, tulee väärinymmärretyksi tai väärinymmärtää. Sitä kutsutaan elämäksi ja se on täysin ok. Asia, mikä erottaa hyvät ja huonot ihmiset on heidän reaktionsa hankaliin tilanteisiin.

Mielestäni mikään ei tee ihmistä paremmaksi ja omalla tavallaan arvokkaaksi kuin heidän rehellisyytensä ja suoraselkäisyytensä. Myöntämällä tehdyt virheet kasvattaa sekä omaa selkärankaansa, että myös luottamussuhdetta toiseen ihmisen kanssa. Minä ainakin luotan ihmisiin, jotka myöntävät virheensä – he uskaltavat, ovat rohkeita ja rehellisiä. Sitten on niitä täysin toisenlaisia henkilöitä, jotka eivät myönnä tehneensä tai sanoneensa jotain vaikka jäisivät siitä kiinni.

Olipa kerran aikuinen mies, joka käyttäytyi kuin lapsi. Hänen kanssaan kasvotusten ollessa kaikki vaikutti olevan hyvin. Häneltä kysyttäessä hän vakuutti kaiken olevan hyvin. Selän takana tarina oli toinen. Mies olikin sitä mieltä, että henkilö oli kaikkea muuta kuin mukava, kiva, aktiivinen.. lisää tähän muut positiiviset adjektiivit. Kun tarina kiiri sen ”päähenkilön” korviin, halusi hän katkaisi käärmeeltä pään eli kysyä suoraan mieheltä tilanteen.

Tiedättekö sen tunteen kun kysyt joltain henkilöltä jotain ja toisesta oikein huokuu syyllisyys. Kuvitelkaa sellainen henkilö nyt eteenne. ”En mä ole noin sanonut, se toinen on keksinyt jotain omaa värikynää.” Ei katsekontaktia, hartiat lysyssä ja kasa epämääräisiä selittelyjä. Kiinni jäit! Ihminen, jota olet arvostanut ja pitänyt välittävänä onkin täysin mätä. Aikuisuus on kulissi, joka piilottaa vanhemmat ihmiset leikkimässä hiekkalaatikolla. Pissaamassa toisten nurkkiin, repimässä tukasta, tuuppimassa laatikon reunojen yli pois.

Tarinan päähenkilö olen minä, mutta tarinan mies jääköön kasvoitta. Hän ei luultavasti tule tätä koskaan näkemään, mutta suojellakseni itsenäni annan sen olla. Minua on kiusattu ja olen kiusannut, minulle on valehdeltu ja olen valehdellut, mutta olen ylpeä siitä kuinka suoraselkäiseksi olen kasvanut. En ota paskaa vastaan enkä myöskään lappaa shaissea eteenpäin, en lähde pieneen piirileikkiin mukaan. Haluan uskoa pystyväni omalla esimerkilläni jotenkin vaikuttamaan tähän maailmaan. Kohtaan hankalat asiat ja tilanteet rohkeasti, myönnän virheeni ja otan vastuun tekemisistäni.

Näin pysyn rehellisenä itselleni sekä muille. Elämän polkua on huomattavasti mukavampi, helpompi ja nautinnollisempi kulkea kun ei tarvitse kurkkia nurkan taakse ja miettiä mitä sitten sanon etten poikkea tarinasta.

Ei olla niin kuin tarinan mies vaan seistään ryhdissä omien tekojemme ja sanojemme takana. Pidetään lapsellisuus meissä eli uteliaisuus ja rehellisyys.

Rakkautta kaikille.

xxo,
Janina

JÄTÄ KOMMENTTI

Menoani voitte seurata myös Facebookissa, Instagramissa & Bloglovin:ssa.