Kävelen kohti kuntosaliani, nautin auringosta. Katseeni harhailee kävelytiessä. Huomaan vastaantulijoita. Lasken päätäni vielä vähän, katson suoraan kengän kärkiini. Ohitan vastaantulijat ja katse nousee takaisin ylös. Tästä on tullut valitettava tapa.
Kun häpeä ottaa vallan, tuntuu etten pysty hallitsemaan itseäni. En pysty kohtaamaan ihmisiä sillä tavalla kuin haluaisin. Kyseessä on au naturel kasvoni. Nuo miinakentältä näyttävät vaaleat kasvot. Olen yläasteelta alkaen kärsinyt kukkivasta naamasta. Se tuntuu elävän aivan omaa elämäänsä, tein mitä tahansa. Kasvoni ovat täynnä punoittavia arpia enkä löydä keinoja sen rauhoittamiselle.
Vuodet ovat tuoneet hieman itsevarmuutta mukanaan ja pystyn näyttäytymään ulkona ilman meikkiä. Tiedostan kasvojeni kunnon kuitenkin liian hyvin, se häiritsee käyttäytymistäni. En pysty aina katsomaan ihmisiä silmiin, sillä olen varma että he näkevät vain nuo täplät ja arvostelevat minua niiden perusteella.
Olen miettinyt moneen otteeseen meneväni ihotautilääkärille, mutten tiedä minne menisin. Onko teillä tai läheisillänne kokemusta moisista? Pystyisittekö suosittelemaan?
Haluaisin tämän vuoden aikana päästä näistä tunteista eroon. En voi poistaa menneitä tapahtumia tai loihtia arpia näkymättömiksi, ainoa johon pystyn vaikuttamaan on oma asenteeni. Katsotaan miten käy.
xxo,
Janina
Jätä kommentti