Istun penkkiin, vapaapainojen kupeeseen. Basic viikon ensimmäinen treeni: lyhyitä sarjoja ja kovia painoja. Muutaman lämmittelysarjan jälkeen tarraan käsipainoihin. On voimakas olo! Tavoitteena 8 toistoa. Saan 6, mutta siihen tyssää. Voi kun mulla olisi treenikaveri mukana, saisin nipistettyä nuo kaksi viimeistä toistoa.

Treenikaverista on myös paljon iloa ja hyötyä. Johannes pisti itseni kirimään melkolailla! Kiitos Nana.
Noina hetkinä sitä todella toivoo treenikaveria. Treenaan 90 % kerroista yksin, muina kertoina olemme Mikon kanssa sattumalta samaan aikaan salilla. Meidän aikataulut menevät niin ristiin, ettemme pysty treenaamaan yhdessä. Se on harmi sillä treenaus Mikon kanssa on helppoa, haluamme molemmat samanlaista apua. Apua puristamaan loputkin mehut irti.
Olen tietoisesti päättänyt treenaavani suurimmaksi osaksi yksin, sillä treeni on minun kallisarvoista omaa aikaani. Joudun koko päivän olemaan ihmisten ja hälinän ympärillä, joten kun astun salille ja saan kuulokkeet korvilleni the world is out. Minun ei tarvitse miettiä kuin itseäni, omaa tekemistäni. Otan kyllä kanssatreenaajat huomioon, mutta en keskity heihin.
Kuinka moni tunnistaa saliltansa kaverin kanssa tulevan duon tai trion, jotka juttelevat enemmän kuin treenaavat? Minä ainakin. Ymmärrän kyllä, että kaverin kanssa kynnys salille lähtöön madaltuu ja ehkä siitä tulee sillä tavoin säännöllistä, mutta kyllä salilla jotain tulisi tehdäkin. Minä rakastan treenaamista, joten treenikaverini tulisi olla yhtä motivoitunut. Hänen tulisi ymmärtää sataprosenttisesti se, että salilla ollessa treeni on ykkönen – kuulumisia keritään vaihtamaan pukuhuoneen puolella.
Treenikaveri olisi hyödyksi itselleni noissa viimeisissä toistoissa. Antamassa hieman apua, keventämällä kuormaa vain vähän. Tästä loistava esimerkki on rakas Kia, jonka kanssa kuritimme etureisiä jonkin aikaa sitten. Siinä on mimmi, jonka kanssa treenaisin anytime, anywhere. Ne ihmiset ovat harvassa. En sano, että olisimme olleet hiljaa koko treenin ajan, mutta molemmilla oli selvät sävelet mitä tehdään. Sujuvaa ja jäätävää tuntumaa!
Siltikin jatkan samalla tyylillä, yksin edeten, ainakin vielä. Ehkä joku tulee rikkomaan päätökseni?
Mitä ajatuksia teillä on treenikaverista? Treenaatteko yksin vai yhdessä kaverin kanssa? Miksi?
xxo,
Janina
Mä oon miettinyt kyllä ihan samoja juttuja välillä, mutta miehen kanssa kun tulee oltua salilla niin molemmat tekee omaa ”ohjelmaa”. Jos on treenikaveri, niin tehdäänkö sen kanssa sitten samaa treeniä?
TykkääTykkää
Toki helppo jos molemmilla sama ohjelma. Lepoa sarjojen välillä tulee sopivasti sen verran ku toinen suorittaa eikä mee turhaks hengailuks sarjojen väli. Esim. Venata että toinen vapautuu spottaamaan. Ku toisella jalat ja toisella rinta treeni.
TykkääTykkää
Juuri niin. Samaa kommentoin juuri Mikaelallekin. :)
TykkääTykkää
Toi on hyvä pointti. Meilläkin molemmat seuraa omia ohjelmiaan enkä muista millon oltaisiin treenattu samoja lihasryhmiä sinä päivänä kun ollaan päästy yhdessä menemään. Riippuu varmasti treenikaverista, mutta tietenkin saman treenin tekeminen on aivan eri asia koska toisen tehdessä toinen pystyy lepäämään. Se rytmittää treeniä.
TykkääTykkää
Ihana olet! <3
Vähän samoilla fiiliksillä, suurimmaksi osaksi tykkään treenata yksin, koska se on just sitä omaa aikaa jolloin voi keskittyä vaan itseensä ja painoihin. Toisaalta välillä on hyvä herätellä itseään treenaamalla kaverin/PT:n kanssa ja huomata mihin sitä oikeasti pystyykään! Ja saa nimenomaan ne viimeisetkin toistot puserrettua.
Mä tykkään just noilla voimaviikoilla,kun on tarkoitus tehdä lyhyempää sarjaa vähän isommilla painoilla, treenata mahdollisimman paljon kaverin kanssa tai sitten pyytää salilla jotain tuttua jeesaamaan sarjoissa.
Treenataan taas yhdessä kun tuut käymään Lahessa tai mä siellä päin! <3
TykkääTykkää
PT:n kanssa se onkin eri kun toisen keskittyminen on ainoastaan sinussa. Se on huippua ja sitä pitäis saada tehtyä enemmän. :P Riippuu hirveästi myös kaverista, osaako ne vaatia enemmän ja auttaa sitten ”oikealla” tavalla? :) Voimaviikoilla varsinkin, hitto kun olis aina jeesaaja mukana!
Minä tuun pikapuoliin! <3
TykkääTykkää