Järjenkäyttö sallittu

Ensimmäiset kaksi dieettipäivää ovat takana. Maailma ei ole mullistunut eikä elämä muuttunut. Valmentaja on saanut nauttia kysymystulvasta sisältäen hieman hölmöjäkin kysymyksiä, toiveita, ajatuksia.

Huomasin ensimmäisenä päivänä stressaavani ruokien punnitsemisesta järjettömän paljon. Iltapalaa laittaessani mittailin tomaatteja, jotka painoivat kaksi grammaa yli merkityn määrän. Pään sisällä rattaat raksuttivat nopeutuvampaa vauhtia ja olivat valmiina savuamaan. Mitä mä teen? Leikkaanko kirsikkatomaatista palan irti vai syönkö vain…? Jos leikkaan osan pois ja sitten ne painavatkin jo alle halutun määrän. Leikkaanko vielä pienempiä muruja saadakseni grammat kohtaamaan?

IMG_7376

Kuinka KAKSI tomaattigrammaa voi saada ihmisessä tälläisen reaktion aikaiseksi? Ahdistava tilanne, josta kirjoitinkin valmentajalle samantien. Olen luvannut itselleni jo aikaisemmin että oli ajatus, kysymys tai tuntemus kuinka turhan oloinen tahansa, puhun siitä Samulin kanssa. Niitä hetkiä varten minulla on valmentaja – kun oma maalaisjärki jättää. Kuiten maanantaina. Ei ne, eivätkä mitkään muutkaan, kaksi grammaa kaada dieettiäni kunhan tähtään täydellisesti ohjeen määriin.

Off-kaudella en stressannut grammoista. Olin löytänyt tekemiseeni rennon tasapainon. Miksi en jatkaisi samalla otteella nytkin? Pieninä hetkinä tunnen sen olevan helpommin sanottu kuin tehty. Mielessäni kiertää ajatus keväästä, jossa jossittelen ”mitä jos en olisi syönyt niitä kahta tomaattigrammaa, olisiko kuntoni parempi?” Kuinka tyhmältä ajatuksen ylös kirjoittaminen tuntuukaan. Ja siksi rakastankin kirjoittamista – se havahduttaa.

IMG_7428

Käytä järkeä. Näin totesi valmentaja, saaden oloni helpottumaan. Tänään söin aamupalapuuroa gramman verran enempi, o’ou. Tuntuu naurettavalta edes stressata tälläisestä asiasta. Sillä kuten alussa sanoin, elämä ei ole muuttunut. Ruokamäärät ovat vain pienentyneet. Miksi minun pitäisi muuttaa tekemisiäni hurjasti? Pieni viilaus ja keskittyminen riittävät.

Ei ole siis ihme, että moni kilpailija ja valmentaja toitottavat että henkinen kantti pitää olla vahva ja tasapainoinen, jotta tälläisestä projektista selviää. Näinkin pieni asia kuin grammalleen punnitseminen voi viedä järjen mennessään.

Haluan pitää järkeni sekä hyvän meiningin mukana koko projektin aikana. Tiedostan, että hankalia hetkiä tulee eteen mutta se on kokonaisuus joka ratkaisee. 

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , ,

4 ajatusta artikkelista “Järjenkäyttö sallittu

  1. mari sanoo:

    Kuulostipa neuroottiselle kun asian luki näin kirjoitettuna mutta myönnän, olen juuri tuo henkilö joka mittaa ruoan grammalleen ja leikkaa vaikka murusen parsakaalista pois jos menee yli.
    Kirjoittelinkin joskus aiemmin omassa blogissani siitä että haluan tehdä kaiken mahdollismman täydellisesti, sitten ei ole varaa miettiä jos joku menee pieleen että olisiko mennyt jos olisin tehnyt toisin vaan tiedän tehneeni kaiken täydellisesti. Tuskin kisatavoitteeni kaatuisi yhteen ylimääräiseen paprikan palaan mutta tunnen itseni niin hyvin että jos annan itselleni nyt luvan syödä kaksi grammaa enemmän riisiä kuin paperissa lukee niin entä sitten kisadieetillä kun nälkä kalvaa, kuinka paljon helpompaa on sitten lipsua. Helpommalla pääsen kun teen koko ajan täysin ohjeen mukaan niin ei ole tulkinnanvaraa missään vaiheessa:)
    http://susirajanfitnessmimmi.blogspot.fi/
    -mari-

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Hyvä pointti – itsensä ja omat tapansa pitää tuntea näissä tapauksissa hyvin. Itse pidän pakan kasassa juuri sillä ajatuksella, että grammat eivät kaada pakkaa. En ole hurja syömään ohi ruokavalion, ehkä. Toisaalta se on hankala ennustaa omaa käytöstään kun en ole aikaisemmin niin tiukalla dieetillä kuin kisadieetti tulee loppuukohden olemaan. Mutta katsotaan miten tästä jatkuu. Nyt on mennyt ihan grammalleen! ;)
      Neuroottiselta tosiaan, mutta ei siinä ole mielestäni mitään pahaa jos näin ”turvaa selustansa” eli ei ainakaan jää kalvamaan myöhemmin.

      Tykkää

  2. Marja sanoo:

    Ja lohdutettakoon, että tavan keittiövaa’assa on taatusti parin gramman tarkkuusvirheitä – yksittäisistä grammoista ei siis todellakaan kannata välittää! Paljon tsemppiä dieetille! :)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: