Kirkkaaksi jäätynyt järvi. Vaalea, sininen taivas, jota myötäilee keltaisen ja punaisen eri sävyiset kaistaleet. Kaikkialla on hiljaista. Kevyesti pureva pakkanen ujuttautuu ikkunankarmeista sisään, äidin joululahjaksi antamat villasukat tuovat lämpöä varpaille. Lämpöpatteri puhaltaa täydellä teholla, mutta ilma on silti raikas. Takana on yhdentoista tunnin unet. Olet nukkunut levollisen syvää unta. Herääminen rakkaimpasi vierestä saa aamun hipomaan täydellisyyttä.
Edellisenä iltana taivaalta säihkyivät vain tähdet. Tuhannet tähdet, joita on avaruudessa enemmän kuin hiekan jyviä maassa. Makasit huurteisella nurmikolla, hengitit syvään ja vain katsoit. Olit nähnyt vastaavaa ainoastaan elokuvien taivailla. Uskomatonta, kuinka tästä paikasta voi edelleen, vuosienkin jälkeen, löytää uusia puolia. Kuinka tämän paikan merkitys vain kasvaa vuosien saatossa.
Vuoden ensimmäinen päivä alkoi juuri niinkuin sen toivoisikin alkavan. Rauhallisesti, kattavan aamupalan ja höyryävän ison kahvin kanssa, nautittu kirja. Ajattomasti, kahteen päivään en seurannut kelloa, koska sille ei ollut tarvetta – mitään ei tarvinnut tehdä. Raittiissa ilmassa tehty kävelylenkki sai nenän pään punaiseksi ja sydämen sykkimään järvenjään riksahdellessa askelien alla. Ympärillä, näköpiirissä, ei ollut ketään. Vain naapurien lämpimistä mökeistä kajastaneet valot leijuivat yön pimeydessä.
Saunan lämpeäminen vaati kärsivällisyyttä, päättäväisyyttä ja aikaa – kokonaiset kolme ja puoli tuntia. Jokainen saunan ja mökin välillä ravattu kerta oli löylyn arvoinen. Saunan raikkaana oli taivaallista käpertyä sohvan nurkkaan peiton kanssa ja laittaa hömppäelokuva pyörimään. Kömpiä yläkertaan kylmien lakanoiden väliin ja pysyä lämpimänä mieheni vieressä. Herätä aamulla levollisena ja aloittaa päivä ihastelemalla sen hetken täydellisintä näkymää ikkunasta.
Pidetään siitä mielentilasta kiinni myös arjen hulinan keskellä. Siinä onkin sitten tavoitetta tälle vuodelle!
xxo,
Janina
<3
TykkääTykkää