Dieettiviikko III

Syö nyt jotain ettei kaduta dieetillä, nälkä sulla kuitenkin tulee. 

Näillä saatesanoilla minut lähetettiin kisadieetin vietäväksi. Itsekin odotin jotain suurta tapahtuvaksi, kuinka elämä muuttuisi nyt kun dieetti olisi virallisesti alkanut. Olen itsekin myöhemmin ihmetellyt mitä oikein odotin. Ruoka jota syön ei ole muuttunut. Maut ja mausteet joita käytän eivät ole muuttuneet. Ympäristöni ei ole muuttunut. Minä en ole muuttunut. Tai en ainakaan ole vielä muuttunut. Tämä projekti tulee varmasti muuttamaan monia käsityksiäni, joten bear with me: ajatukseni, mielipiteeni, kokemukseni – kaikki saattavat muuttua kuukausien edetessä.

Dieetin ensimmäinen päivä on ollut tähän asti stressaavin. Ruokien grammalleen punnitseminen aiheutti aivoissani kränää kuten tässä postauksessa kirjoitin. Nyt tuokin ajatus tuntuu kaukaiselta, olen siitä turhia stressaamatta huomannut punnitsevani ruuat grammalleen – myöskin ne iltapalan tomaatit. Muuten vihanneksia löytyy aterioiltani minun määräämä määrä, eli melkoisesti. Yhtenä päivänä taisin syödä toisella ateriallani n 500 grammaa vihanneksia. Heh. Puolikiloa päivässä, menikin kerralla. Voittekin vain kuvitella meidän kauppareissut.

Monia varmasti mietityttää minun painoni. Niin se kiinnosti minuakin ja hyppäsinkin dieetin ensimmäisenä aamuna vaa’alle. Arvailin lukuja etukäteen, mutta mitään tarkkaa en osannut sanoa sillä viimeisestä vaaka kerrasta on yli puoli vuotta. Olen välttänyt sen käyttöä tietoisesti, sillä ex-ylipainoisena olen pelännyt että sen näyttämät numerot ottaisivat ajatuksistani uudestaan vallan. Kuten on käynyt niin monesti aikaisemmin. Halusin kuitenkin tietää mistä painosta lähdemme liikkeelle ja vaaka vilkuttikin lukua 74,4 kg! 

Vasemmalla 2011, painoi keikkui 72 kg korvilla. Oikealla kuukausi sitten.

Vasemmalla 2011, painoi keikkui 72 kg korvilla. Oikealla kuukausi sitten.

Aikamoinen paino. Totta puhuakseni, ei ole ensimmäinen kerta kun vaaka näyttää 70 kg plussaa. Muutamia vuosia sitten nuo (ja korkeammat) luvut nähdessäni häpesin. Kuinka olin voinut päästää itseni siihen kuntoon. Tuona maanantaina reaktio oli kuin toisesta maailmasta. Minua hymyilytti. Mitä! Voiko 165 senttinen mimmi olla tyytyväinen painaessaan noin paljon? Miksi en olisi? Olen tehnyt hurjan työn kehittääkseni itseäni sekä vartaloani. Ensimmäisen viikon tulos -2,9 kg, taisivat hypätä takaisin vapaan viikonlopun aikana jolloin menetin hieman otettani vapaasta syönnistä. Minkäs niille Punnitse & Säästän ihanille salmiakkijauhe-kuorrutetuille suklaamanteleille mahtaa. NAM.

Elämä ei ole siis kovin muuttunut. Nälkä kyllä tulee ateriavälien pidentyessä, mutta niin se tuli off-kaudellakin. Ei se ole mitään uutta. Mieluummin koen nälkää kuin kuljen alati kroppa tukossa ympäriinsä.  Ruokailujen suunnitteleminen vie hieman enempi aikaa kuin aikasemmin, sillä en esimerkiksi töissä pysty sanelemaan ruoka-aikojani vaan silloin on syötävä kun minulle suunniteltu tauko on. Pitkinä päivinä (kuten huomenna) se on hieman haasteellista, mutta itse olen tieni valinnut.

Odotan innolla tulevia viikkoja, sillä kunnon edistymisen lisäksi lukukausi on loppu suoralla. Siirryn töissä kokoaikaiseksi vastaamaan liikkeemme treeni- ja juoksuosastojen toimivuudesta sekä saan enemmän aikaa panostaa blogiini.

Kuinka teidän joulukuunne on alkanut? Onko viikonloput tukossa pikkujouluista ja joululahjaostosreissuista? 

xxo,
Janina

PS. Olin kirjoittanut tämän postauksen valmiiksi kun aloitin kuvia lisäämään. WordPress flippasi ja poisti puolet tekstistäni. Toivottavasti loppupuoliskossa on edelleen järkeä. Kiukutti oikein paljon!

Avainsanat: , , , , , ,

6 thoughts on “Dieettiviikko III

  1. Annika sanoo:

    Voi beibee!

    Mie niin ootan ja innolla seuraan tätä siun projektia.
    Hyvältä näyttää jo nyt! Töitä oot tehny kovasti ja nyt vielä viimeistellään ne kovan työn tulokset matkalla kevääseen!
    Hurjasti tsemiä <3

    Tykkää

  2. Milla sanoo:

    cool jee, hyvä sua! tsemppii dieetille ♡

    Tykkää

  3. ninni sanoo:

    Tsemppiä dieetille! Blogi on mulle uusi kiva tuttavuus ja yritin selata kehityshistoriaasi, mutta en löytänyt. Voisitko tehdä sellaisen postauksen (tai heittää linkkiä jos sellainen jo löytyy).

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: