Kun eteesi heitetään kutsu aamutreeneistä, lähde mukaan epäröimättä. Miettimättä, jaksatko herätä. Kyllä sinä jaksat! Ja vaikka herääminen tuntuisi nahkealta niin viimeistään kahvinkeittimen turvallinen porina ja aamuaurinko hätyyttävät väsymyksen pois.
En valehtele, mutta itse emmin todella pitkään lähdenkö mukaan TFW:llä pidettäviin aamutreeneihin. Olin väsynyt ja tuo päivä olisi vapaapäiväni töistä – rakastan nukkumista joten uhraisinko pehmoiset höyhensaareni kovan rääkin edessä. Uhrasin! Ja kyllä kannatti! Jo senkin takia, että näin pitkästä aikaa minua inspiroivia ihmisiä, jotka kaiken lisäksi saa mut nauramaan! Hölmöhän olisin ollut jos olisin jättänyt menemättä.
Hurrikaani. Itseäni se muistuttaa vain tuhosta. Se painaa läpi talojen ja muurien, mikään ei sitä pysäytä. Se oli meidän treenimme nimi ja juuri edellä kuvaillun mukainen. Ei päästy kukaan helpolla, jo alkulämmittelyn aikana suu kääntyi hymyyn. Se hymy on itselleni luontainen reaktio (ainakin väitän niin) kun tiedän edessä olevan treenin vievän itseni epämukavuusalueelle – kauas sinne ja pitkäksi aikaa. Hieman masokistista, mutta niistä treeneistä nautin. Eniten.
Itse pääpiru, Johannes, oli suunnitellut armottoman treenin. Kolme patteria, joista jokainen sisälsi spurtteja ja kaksi vatsalihasliikettä. Eli pelkästään asioita, joissa minun tulisi parantaa. Treenin jälkeen olin säpäleinä. Vatsani ovat heikot, hävettävän heikot. Arvaatteko kuinka montaa kanssatreenaajaa se häiritsi? Aivan. Ei yhden yhtä. Parit tsemppasivat toisiaan, kaikki puuskuttivat keskittyneesti yhtä paljon.
Itsenä haastaminen sai arvoisensa päätöksen kun treenin lopuksi hölkkäsimme voittajan asenteella, kädet kattoa kohti, Rockyn tunnaria hyräillen. Kello 8:15 – istumme koko porukalla ringissä lattialla. Jokaisella raikas puna sekä tyytyväinen hymy kasvoilla. Palauttava pala raakakakkua ja kuppi kahvia edessään. Aijaij! Pienen ihmisen suuri onnen hetki.
Kiitos Johannekset! Kiitos Greenstreet. Kiitos kaikki. Kiitos elämä.
xxo,
Janina
PS. Kurkkaa tänne!
Mä oon kans ollut tuolla. Oli hitokseen hyvät treenit. Mehut pois ja polkeminen kotiin oli ihan vitsi. :D
TykkääTykkää