Armotonta

Arvostelu laji, tiedät mihin leikkiin ryhdyt, pitää kestää.

Miksi pitäisi? Olen monen muun mukana seurannut kuumentunutta keskustelua viime viikonlopun kilpailijoiden kunnosta, tasosta, lookista. Olisko vai eikö olisi pitänyt nousta lavalle? Jokaisella, tutulla ja tuntemattomalla, on mielipide. Ja sehän on oikea! Sitä ei pystytä perustelemaan kunnolla, todetaan vain että ”näin mä sen näen”.

En halua puuttua kenenkään sananvapauteen. Tai mielipiteen ääneen sanomiseen. Jokainenhan meistä on oikeutettu siihen. On minullakin omat mielipiteeni asioista, mutta yritän myös antaa tilaa muiden ymmärtämiselle ja heidän ajatuksistaan oppimiselle.

KH7A2464-Edit

Sain juuri sairasvuoteella päätökseen Eva Wahlströmin tarinan, Rajoilla. Suosittelen sitä jokaiselle, urheili tai ei. Kirja avaa hyvin maailmaa, jossa kilpaurheilija elää. Maailma, vaikka onkin sama kaikille, näyttää heille täysin erilaiselta. Varsinkin kilpakauden maailma. Ne ovat kuukausia, jolloin urheilija muuttuu alati itsekkäämmäksi. Koska niin on tarve. Jotta voisit onnistua ja pärjätä, tulee elämän palikoiden tanssia kilpailijan pillin mukaan. Jokainen teko on optimoitu, laskelmoitu tulevaa kilpailua varten.

Jokainen kilpailija on ansainnut paikkansa lavalla. Jokainen heistä on tehnyt ällistyttävän määrän töitä sen hetken kunnon eteen. Kukaan meistä ei voi tietää minkälainen tarina kilpailijalla on. Emme voi tietää onko viimeistelyissä sattunut jotain, onko tullut takapakkia? Tilanteesta huolimatta kilpailija on päättänyt nousta lavalle, kävi miten kävi.

Minä olin yksi niistä kilpailjoista, joka ei pärjännyt. Syystäkin. Kisojen jälkeisten viikkojen aikana tunnemyrksy repi sisuksiani, milloin olin ylpeä, milloin syytin ketäkin minun lavalle päästämisestä. Hävetti. Vitutti. Kiukutti. Kunto ei ollut siellä missä sen piti olla, se mihin olimme asettaneet tähtäimen. Pettymys. Niin itsellenikin kuin valmentajalleni. Läheisilleni. Pyytelin kaikilta anteeksi eliminaatiosta tippumista.

Minun on kuitenkin hankalaa löytää vain yksi mielipide, jonka takana seistä. Pitäiskö sellaista edes olla? Miksi elämän pitäisi olla niin mustavalkoista? Toki ihmettelen monien muiden tapaan, puolitiehen jääneitä kuntoja tai puuttuvia lihaksia, mutta ymmärrän jokaista lavalle noussutta. Sain omasta kisakunnostani paljon mielipiteitä, mutta kuinka moni heistä tiesi tarinani? Kuinka moni heistä tiesi, että viikko ennen kisoja selvät vatsat ja lohkotut reidet peittyivät kahdeksan (8) nestekilon alle yhdessä yössä?

KH7A2455-Edit

Häviö pitää ottaa häviönä, ei sitä tarvitse alkaa selittelemään. Kilpailijan tunnemyrsky on aidosti riittävä märkä rätti vasten kasvoja. Kuitenkin jos olisin jättänyt nousematta tuolle lavalle, en olisi ikinä saanut tuntea kuuluvani sinne. En olisi saanut vahvistusta siihen, että olen oikean lajin parissa. Olisin saattanut heittää hanskat tiskiin loppuelämäksi, tai katua päätöstä loppuelämäni. Niin varmasti moni muukin kilpailija.

Arvostelulaji, se on armoton. Mutta tarviiko kaikkien kommenttien olla?

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , ,

9 thoughts on “Armotonta

  1. Laura sanoo:

    Kaikilla urheiljoilla sattuma ja tuuri vaikuttavat myös tuloksiin. Miksi nestettä kertyi juuri nyt? Mitä voin oppia kropastani? Haluanko tätä? Kokeilenko Oulussa uudestaan? Satsaanko suoraan ensi vuoteen?

    Kyllä suurin osa Jyväskylän lavalla olleista näytti viettäneen aikaa salilla ja keittössäkin tehtiin jotain oikein. Muutamien kohdalla vuosi tai pari lisätreeniä tekisi hyvää ja fiksua sinänsä hankkia kisakokemusta heti, kun kisat alkavat kiinnostamaan. Jos jäädään odottamaan sitä juuri oikeaa hetkeä, niin sitten odotellaan vielä haudassakin.

    Janina, älä luovuta :)

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Olet löytänyt punaisen lankani. Ja olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kiitos.
      Minä en luovuta, vaan otan muutaman lisätreenivuoden ja palaan toivottavasti entistä parempana. :)

      Tykkää

      • Laura sanoo:

        Ihana kuulla, ettet luovuta! Sulla on hyvä rakenne keholajeihin ja mä tykkään tän sun blogitekstin läpi huokuvasta asenteesta urheiluun ja rakkaudesta lajiin.

        Amatöörin silmin sanoisin, että lantiosta alaspäin pitkiä sarjoja eikä niinkään massan rakentamista, lantiosta ylöspäin toisinpäin eli massaa keskelle ja ylös. Ja keittiössä pidetään huoli jaksamisesta sekä siitä ettei fläsää kerry matkan aikana liikaa – onpa kivempaa sitten dieettikaudella. Eli jatkat samaa rataa ja parin vuoden kuluttua vois odottaa aika varmoja sijoituksia kovatasoisissakin kisoissa. Ja nämä oli siis puhtaasti amatöörin kommentteja! Hyvä ja kokenut pt tietää mua enemmän.

        Vähän kateellisena sanon vielä myös, että olet lajiin juuri oikean ikäinen vielä ja ikään nähden hyvällä tasolla.

        Tykkää

      • Janina sanoo:

        Kiitos! Hyvin paljon samanlaisia mietteitä oon käynyt kun miettinyt kroppani kehityskohtia. Kohta starttaa hommat taas valmentajan kanssa, joten katsotaan mihin suuntaan lähetään ja miten :) Kiitos!

        Tykkää

  2. beau sanoo:

    Näytät uskomattoman hyviltä näissä kuvissa. Täydellinen kroppa! :)

    Tykkää

  3. Eveliina sanoo:

    Paljon on tässsä lajissa niitä ”puskista huutelijoita” jotka ei välttämättä lajista edes mitään ymmärrä – mutta kommentoivat kuitenkin. Sama kommentointi kohdistuu niin ensikertaa kisaaviin, kuin pidempään kisanneisiin. Ihan yhtä lailla Kati Alander ja Mikä Nyyssölä kuulevat kommenttia löysästä selästä/pakaroista, kuin moni ekaa kertaa kisaavakin. Vuosia kun kuulee paljon negatiivista, jos kisoista ei tullutkaan voittoa ja vaikka tulis niin AINA joku löytää jotain negatiivista.

    Mulla meni omat kisat myös päin persettä ja vielä kahteen kertaan :D Pari vuotta sittten JKL karsinnoissa meni kisavärit päin peetä, bikinit ommeltiin päälle lavan takana ja stressin myötä kuntokin oli vähän mitä oli. Muutamaa viikkoa myöhemmin Lahdessa, kisapäivänä vika värikerros sai aikaan törkeen pahan olon ja hikoilin koko värin pois – taas väri päin persettä. Hikoilun myötä nesteet pullahti lihaksista ihon alle ja se siitä kisakunnosta sitten :D Mutta kummassakin kisassa olin kympin parhaan joukossa, koska menin lavalle. Sitä en edes jaksa miettiä mikä sijotus olis ollut, jos kaikki olis mennyt putkeen :D

    Tykkää

  4. Vera sanoo:

    Arvostelulaji tai ei, kommentoinnin pitäisi silti säilyä asiallisena, eikä se sitä ole monessakaan yhteydessä tehnyt?

    Saako kysyä, mikä kroppaasi keräsi kahdeksan kiloa nestettä niin lyhyessä ajassa kisadieetin loppuvaiheilla? Olen lukenut blogiasi vasta vähän aikaa, enkä löytänyt kisavalmistautumisaikaasi selailemalla arkistoja.

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Moikka Vera!

      Se ei ole ”tutkitusti” vieläkään selvillä, mitä kropassani kävi. Lääkäri väitti polydipsiaksi, mutta en usko siihen sillä miksi se olisi puhjennut siinä vaiheessa kun mikään tekemisessä/ruokailussa ei ollut muuttunut..? Tulimme valmentajani kanssa tulokseen, että stressi laukesi. Olin päivää ennen nesteitä vetänyt viimeisen kovan treenin, todellakin annoin viimeisetkin rippeet itsestäni. Vedinkö tällä itseni sitten erittäin jaksamisen rajoille, varmastikin. Levollahan se sitten lähti, joten uskomme sen olleen kroppani stressinhoito reaktio. Toivottavasti tämä aukaisi hieman. Kirjoitin aiheesta http://fittimes.fitfashion.fi/2015/04/18/kun-paatin-olla-luovuttamatta/ :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: