JANINA MICHAELA

Tarina alkaa siitä, kun muutama viikko sitten vietimme porukalla viikonloppua Annan lapsuudenkodissa Kiteellä, pelasimme Aliaksen naiset vastaan miehet versiota. Oli minun vuoroni selittää; viisi sanaa, ryöstövuoro eli myös miehet saivat arvata (lue: huutaa vastauksiaan). Luin vuorossa olevan sanan ja ajatuksissani klikkasi. Nyt lähtee, jätkät ei niin saa tätä! Aloitin selittämisen mielestäni vahvasti; katsoin tiukasti luonto-ohjaajaksi opiskelevaa ystävääni, Terhiä. ”Tää on sulle, kuuntele tarkkaan” sanoin.

”Tää on iso, jossain pohjosessa, ainakin Oulua korkeammalla.. ehkä..”
”Ei, ei Halti-tunturi – mutta viimeinen sana on oikein! Muistakaa se!”

Aikaa kului, eikä kukaan tiennyt vastausta. Aloin itsekseni miettimään keinoja, jolla selittää kyseinen yhdyssana niin etteivät miehet arvaisi sitä. Ei tullut mitään mieleen, joten silmäilin naiset läpi ja vaadin heitä olemaan nopeita. Selitykseni jatkui…

”Tää on siis yhdyssana, tiedätte sen viimeisen, ensimmäinen sana on vanha mies.”

PAPPATUNTURI! kuului huuto, nostin peukun ja jo kaikki repesivät nauramaan. Mistähän se paljasjalkainen stadilainen on saanut maantiedosta.. Pappatunturi on vanhanaikainen mopomalli eikä retkeilykohde! Tipahdin itsekin. Yleissivistyksessä on ollut pienoinen aukko, mutta ei anneta sen häiritä.

Mä olen viimeisen vajaan puolentoista vuoden aikana huomannut kuinka paljon luonto ottaa pahaa pois ja antaa tilalle hyvää. Yritän löytää ja valita uusia paikkoja, mutta pääkaupunkiseudulla olen jokainen kerta päätynyt Nuuksioon. Repoveden kansallispuisto on ollut jo vuoden go-to -listallani ja tuo jo legendaksi muuttunut selitykseni laittoi asioita tapahtumaan.

Tarvitsi vain mokata ja nauraa itselleen – yhtäkkiä olinkin jo kovaa kyytiä matkalla kohti Repovettä, matkakumppaneinani Terhi sekä Anna. Matkalla vaeltamaan, ihailemaan maisemia sekä hiljaisuutta, nauttimaan askelten alla narskuvasta lumesta, hengittämään puhdasta ilmaa sekä voimaantumaan. Kuinka hipiltä se kuulostaakin. Luonto on paikka, jonne voi mennä juuri sellaisena kuin siinä hetkessä on. Näyttää hyvät sekä huonot tunteet. Antaa kaiken valua pois ja palata kotiin kevyemmin mielin. Leveämmällä hymyllä.

Myös ystävän koti on paikka, jossa ei tarvitse rakennella tiilimuureja. Luonto ja ystävät yhdistettynä yhteen viikonloppuun on kombinaatio vailla vertaa. Kun iltakymmenen aikaan ystäväsi mies muistuttaa neljättä kertaa saunan olleen lämmin jo kolmatta tuntia havahdut keskusteluittenne vieneen mennessään. Minulle se kertoo vahvasti yhdessäolon vaivattomuudesta. Ajantaju unohtuu kun toisen kanssa on hyvä olla, puheliaasti tai hiljaisesti.

Tarina ei kerro kaikkea, mutta muistuttaa meitä olemaan ottamatta elämää kovin vakavasti. Jos pelkäämme mokata, emme saa mitään. Hitto, taidan puhua taas samasta aiheesta kuin viimeisimmässä postauksessani, mutta hieman eri kulmalla. Tämän postauksen punainen lanka piti olla itselleen nauraminen, mokaaminen ja näiden asioiden kautta hyvän poikiminen. Toivottavasti löysitte sen. Toisen postauksen sanoma on itsensä hyväksyminen sellaisena kuin olemme juuri tällä hetkellä.

Toivon meille kaikille näitä molempia voimavaroja tulevalle viikolle. Mo(i)kataan kun tavataan. Hehheh. 

xxo,
Janina

JÄTÄ KOMMENTTI

Janina Michaela Facebookissa, Instagramissa & Bloglovin:ssa. Ei muuta kuin seuraamaan. ;)