Life is your masterpiece, make it priceless.

Latest Posts


  • Teinivuosien lemppari

    Olen aina fiilistellyt suomalaista musiikkia Suurlähettiläistä Fintelligensiin, mutta tullessani vaihtovuodelta Yhdysvalloista takaisin hurahdin vielä enemmän. Soittolistat täyttyivät mm.Teflon Brothersistä, Sauruksesta, Ruudolfista ja Steen1:stä. Yksi ehdottomista lemppareistani oli mies nimeltä Timi Lexikon. Hänen biisinsä ja saundinsa on mielestäni tarttuvia. Muutaman vuoden… Continue reading

  • Ensimmäinen haastattelu julki!

    Sain muutamia viikkoja sitten mielenkiintoisen yhteydenoton. Minua pyydettiin antamaan hyvinvointi-vinkkejä niin pokerinammattilaisille kuin istumatyötä tekevillekin. Olin alusta asti innoissani, minulla olisi nyt isompi mahdollisuus vaikuttaa positiivisesti muiden elämiin. Jännitin tekstiäni ja kirjoitin sitä monet tunnit. Tavoitteenani oli kirjoittaa yksinkertaisia, mutta… Continue reading

  • Onko painolla väliä?

    Olen jo pitemmän aikaa miettinyt kilojen merkitystä. Ne pelaavat isoa osaa monen meistä elämässä. Niistä puhutaan paljon, niistä stressataan, niitä vertaillaan. Välillä tuntuu että ne ottavat ihmisistä vallan. Niinkuin aikaisempina vuosina ne ovat ottaneet minustakin vallan. Kuva: Mika Hiltunen Löysin pätkän… Continue reading

  • Asenne – oman elämäni vahvin ase

    Istun hiljaisessa junassa. Se on juuri lähtenyt Rautatieasemalta kohti päämäärääni. Tuijotan ulos nopeasti vaihtuvaa maisemaa. Edessäni on viisi tuntia istumista. Tämä on minun hetkeni rauhoittua. Antaa ajatuksen juosta, nukkua jos tekee mieli, nauttia eväistä ja kuunnella musiikkia. Olla vain. Päällimmäisenä… Continue reading

  • Opiskelija budjetin helpottaja

    Olen löytänyt yhden lempipaikoistani. Heinon Tukun. Kuten aikaisemmassa postauksessani kerroin, opiskelija budjetti on pidettävänä tiukalla sillä unelma pitemmästä matkasta kytee ja se olisi tarkoitus toteuttaa ensi vuoden toukokuussa. Sitä ennen on kerättävä matkakassaa, jotta reissun päällä ei tarvitse pennejä laskeskella.… Continue reading

  • Muistojen lenkkipolku

    Oli kirpsakka helmikuinen aamu. Hengittäessä ilmaan muodostuu höyrypilviä. Lumi narskuen askelieni alla jatkan lenkkiä vielä vähän extraa. Moikkaan vastaantulevia pyöräilijöitä ja lenkkeilijöitä heitä hämmentäen. Musiikki pauhaa korvissa, hymyilen suurimman osan matkasta. Tavoitteeni siintää kirkkaana mielessäni, kuvittelen nousevani FitnessExpon lavalle säteillen.… Continue reading

  • Epäreilu elämä.

    Tiedättekö mitä. Kyllä elämä osaa olla välillä epäreilu. Tällä hetkellä minun pitäisi keskittyä koulujuttuihin, ruotsin opiskeluun ja yli 20 sivun raporttiin. Ajatukset haahuilevat kuitenkin aamuisessa ortopedin tapaamisessa. Leikattu polveni on nyt muutaman viikon aikana tuottanut ongelmia niin itselleni kuin kihlatulleni,… Continue reading

  • Satsaa sesonkiin

    Ennen juhannusta kävin rakkaan kolleegani kanssa joogaamassa, jonka jälkeen menimme hänen luokseen aamupalalle. Kolleegani on hyvin tarkka syömästään ruuasta; luomua ja kausivihanneksia. Hän on kova ruuanlaittaja, joten hänen luonaan saa nauttia mitä parhaimmista antimista. Kaikki ruuat kokataan itse, vihannesmehuista lähtien.… Continue reading

  • I Love Me 2013

    Nyt on taas yhdet odotetuimmista messuista takana eli I Love Me -messut. Ehdin itse paikalle lauantaiksi. Suunnittelimme muutaman tunnin kierrosta sillä olihan itselläni vielä koulutöitä sekä mahdollisesti yhdet synttäritkin tiedossa. Messut kuitenkin veivät mennessään ja lähdimme vasta kun ne sulkeutuivat.… Continue reading

  • TEMPUR urheilijailta

    Kaikesta kiireestä huolimatta, viikko sitten torstaina olin kerinnyt sopimaan itselleni todella mielenkiintoisen menon. Pääsin nimittäin TEMPURin pitämään urheilija- & hyvinvointi-iltaan mukaan. Luvassa oli luentoa nukkumisesta ja ravinnosta sekä upean Eveliina Tilsgrenin pitämä esitelmä fitness-urheilijan menosta. Kaiken kruunasi Sami Sundvikin tilaamat… Continue reading